Blog posts

Five ways to avoid Oxford Street – a story of a long weekend in London 2009

All sainst, Camden Town, Hoxton, Kensington, London, Lontoo, Richmond, Shoreditch, Spitalfields, Warehouse

Ajatus pitkästä viikonlopusta syksyisessä Lontoossa syntyi jo kesäloman alussa. Elokuun mökkireissulle valmistautuessa näin jo itseni lokakuun korvalla pubissa kukkatapettien ja panelointien ympäröimänä siemailemassa pintistä Newcastle Brown Alea, kun ulkona pieksee vettä – ja vetäessään villakaulaliinaa tiukemmin hartioiden ympärille saa taas yhden tekosyyn jättää museon väliin ja keskittyä nauttimaan hyvästä seurasta.

Tässä sielunmaisemassa ei lopulta ollut totta kuin se hyvä seura ja kurkkukipua ehkäisevä kaulaliina. Aurinko paistoi sinitaivaalta torstaista maanantaihin, museot eivät edes olleet suunnitelmissa ja hanasta tuli juotua kaikkea muuta kuin Newcastlen mallasjuomaa. Tai niin, kukkatapetti ja panelointi eivät tietenkään pettäneet. 🙂

Hyvä seura alkoi Heathrow Expressissä, jossa lipunmyyjä tuli kohteliaasti pyytämään vaimeampaa ääntä. Münchenista lentänyt Miss Heinämaa ja minä olimme niin täynnä juttuja, että pälätimme suu vaahdossa koko matkan bed & breakfastiimme Jesmond Dene Hoteliin King’s Crossin aseman kupeessa. Totesimme huoneen siistiksi ja varasimme petipaikat. Kylpyhuone oli muovinen, mallia Viking Line, ja mietin, myydäänkö Britanniassa erillisiä “kylppärikapseleita”, jotka asennetaan vanhoihin taloihin vessan paikalle. Sitten suuntasimmekin tulopinteille. Ryanairilla Tampereelta lentävät Orvokki ja Annikki liittyisivät porukkaan vasta yöllä.

Respan tyttö neuvoi Euston Roadilla olevaan O’Neillsiin, jossa ollaan “more social and more for tourists. There’s also a small pub to the left, but that’s for locals mostly”. Tarpeetonta sanoa, että suunnistimme idylliseen lokaaliin. Kun se sulki, jouduimme vastahakoisesti (oh yes…) siirtymään Euston Roadin O’Neillsiin. “Tän täytyy olla joku pubien McDonald’s”, taivastelin. Ja toden totta, myöhemmin O’Neillsin silmiinpistävän sinisiä ulkoseiniä tuli vastaan tämän tästä.

Friday shopping spree in tranquil Kensington

“Moneskos kerta tää on Lontoossa,” kysyi Orvokki aamulla, kun olimme vihdoin koko porukka kasassa ja päässeet aamupalapöytään saakka. (Hotellin ainoa miinus oli surkean pieni aamiaishuone, mikä tarkoitti joka aamu parinkymmenen minuutin jonotushengailua respan sohvilla Prinssi Charles -aiheista valokuvakirjaa selaten. Jos nykyään syntyyn hörökorvainen kruununperijä, laitetaankohan se jo lapsena leikkaukseen?) Jokainen oli käynyt kaupungissa eri kokoonpanoissa aiemminkin, mutta laskimme reissun olevan tällä porukalla vasta toinen.
“Viimeksihän me asuttiin siellä Lancaster Gaten hotellissa, jossa mustat palvelijat tarjoilivat aamiaista ja olo oli kuin valkoisella aristokraatilla,” mä muistelin.
“Sekä mentiin Greenwichiin katsomaan Cutty Sarkia ja sen jälkeen se paloi”
“Ja mua niin ahdisti Oxford Streetin häly, eihän meijän tarvii mennä sinne tällä reissulla,” Orvokki huokasi.

Olimme sopineet hankkiutuvamme eroon shoppailupaineista heti ekana päivänä, ja pienen karttojen tutkimisen jälkeen päätimme huristella Hyde Parkin toiselle puolen kohti Kensington High Streetiä, jonka kulmilta löytyisi sekä TK Maxx -outlet että mun himoama All Saints. Emmekä päässeet edes Kensingtonin asematalosta ulos ennen kuin ekat saturaiset olivat antautuneet Kew-nimisen liikkeen syysmallistolle.

Matka jatkui Warehouseen, josta löysin mustan korkeakauluksisenpaidan ja juhlamekon, jossa oli korkeat Balmain-vaikutteiset olkapäät.
“Toi sopii sulle tosi hyvin, ota se,” usutti Orvokki.
“Joo mut kato tätä helmaa, onko vähän lyhyt. Kiva istua tässä,” demonstroin.
“Toi on sellainen mekko, jossa ei istuta. Tai jos istutaan, niin tosi sirosti.”
Muljautin silmiäni Orvokille ja jätin mekon kauppaan. Huumorini riittää melko pitkälle mutta en ota sitä riskiä, että parin bubbelin jälkeen minusta ladataan firman intraan kuvia, jossa alushousut vilkkuvat ja mekko on kohonnut vyötärölle! Mun sovittaessa Miss Heinämaa oli kehittänyt lievemmän asteen pakkomielteen skottiruutuisesta kotelomekosta, josta ei kuitenkaan löytynyt oikeaa kokoa. Myyjä oli kuulemma varannut oikean koon Westfieldin ostoskeskuksesta. Epäilemättä jostain puolen päivän matkan takaa…

Jatkoimme All Saintsiin, jossa sovitin puoli mallistoa ja ostin lopulta vain yhden mekon. Annikki oli kuolla nälkään, joten oli ensimmäisen pubilounaan aika! “Täällä on niin kiva shopata, kun kaikki liikkeet löytyy mutta ei ole ahdistavaa väentungosta,” Orvokki hehkutti ja olimme samaa mieltä. Kylämäinen Kensington.

TK Maxxiin olin silti polttaa hermoni heti kättelyssä: hurjasti krääsää ja rojua, sekalaisia rekkejä eikä kuitenkaan yhtä tasokas valikoima kuin esimerkiksi NYCin Century21:ssä. Kunnes löysin Alexander McQueenin harmaavalkoisen villapaidan kolmasosalla ovh:sta. Annoin sotkun anteeksi. “Label whore minussa haluaa ostaa tämän,” ilmoitin. Tytöt tykkäsivät sen näyttävän hyvältä mun päällä. Jesh! Orvokki löysi söpön Lulu Guinnessin purselaukun – ja muiden ostokset jäivät huomioimatta, koska keskityin tutkimaan laukkuosaston Luella-valikoimaa. Ilmeisesti kaikki kammottavan väriset (lue: glitterpinkit kiiltonahat) tuodaan outletiin murto-osahinnalla myytäviksi. Hetken harmitti, etten ole Johanna Tukiainen.

Muutaman kenkäkaupan ja Holland Parkin idyllisen korttelikävelyn jälkeen oli aika virkistävien kahvidrinksujen. Löysimme Kensington Church Streetin yläpäästä Churchill’s Arms -nimisen kutsuvan pubin, jonka mukavannäköiseltä baarimikolta tilasin kaikille Irish coffeet. After shopping -fiilis alkoi kohota samaan tahtiin kun paikka täyttyi ihmisistä. Huomattavan mukavannäköinen baarimikko toi pöytään irkkukahvit – ja millaiset! Kuumaa vastakeitettyä kahvia, irlantilaista viskiä ja valtava keko paksua kermavaahtoa. “Paras Irish coffee ikinä”, hehkutti Miss Heinämaa. Annikki juhlisti kahvia kaatamalla puolet syliinsä ja rikkomalla lasin! Ei muuta kuin ostoskassista uusi, ruskea poolopaita päälle kahvitahroja peittämään!


Ehkä maailman paras Irish coffee… Churchill’s Armsin ovi oli kutsuvasti auki.

Parien kahvien jälkeen bongasimme yhä mukavammannäköiseksi muuttuvalta baarimikolta £27:n shamppanjapullon – “ois suorastaan rikollista jättää näin hyvä tarjous hyödyntämättä” – ja sitten tulikin nälkä. Onneksi baarin toisessa päässä oli paitsi kukkia pursuileva naistenhuone, myös itämainen ravintola. Thai-annosten painikkeeksi tilasimme olutmaisteluun halfpintit Discoveryä, ESB:tä, London Prideä ja Honey Dew:tä, jotka nautittuamme kirjaimellisesti kierimme ostoksinemme kadulle ja kohti hotellia. Orvokin ja Miss Heinämaan kanssa kävimme uusiin hankintoihin sonnustautuneina lokaalissa ennen nukkumaanmenoa.

“Mie kyl vielä haluisin sen Warehousen ruutumekon. Se ois varattuna siellä Westfieldissä huomiseen, jossain Shepherd Bushissa…” mietiskeli vimmaisesti visaansa vinguttanut Miss Heinämaa. Mä näin jo painajaisia siitä, kuinka jumimme koko päivän jossain jättimäisessä ostoskompleksissa. This needs to be solved.

Saturday at the Richmond riverside

“Voi helvetti, onks tässä nyt mitään järkeä, kun puolet metrolinjoista on kiinni! Tässähän menee ikuisuus ennen kuin me päästään sinne Richmondiin,” puhisin.
“Mitäs meijän matkanjohtajalla on nyt cranky moment,” naureskeli Orvokki asemalaturilla.
Yhteinen kaverimme oli suositellut Richmondia idyllisenä retkikohteena ja se vaikuttikin täydelliseltä laiskan lauantain viettelyyn. Kunhan sinne ensin pääsisi!

Sympaattisella pääkadulla jumimme ensi töiksemme Clarksille. Ruutumekon lisäksi Miss Heinämaa metsästi tietynlaisia Clarks Original -kenkiä. Niitä ei ollut Richmondin liikkeessä – voikin toki perustellusti kysyä, miksi kävelimme ulos KUUSI kenkälaatikkoa kainalossa. 🙂 “Nää on vaan täällä niin paljon halvempia kuin Suomessa,” kuuluu virallinen meriselitys. Kieltämättä ainakin mun ruskeat mokkanilkkurini £49 hintaan oli mielestäni loistolöytö. Sitäkin parempi löytö oli kuitenkin vielä House of Fraser -tavaratalo ja sen Warehouse-osasto, josta bongasin sen skottiruutumekon. Hallelujah! Tartuin vaatekappaleeseen kuin hukkuva köyteen, joka pelastaisi mut reissulta ostoshelvettiin, ja soitin Miss Heinämaalle. “Sun mekkos on täällä, tule hakemaan!” Hyvästi Paimenen puska!

Rantapromenadin White Cross -pubin terassi tarjosi suorastaan kuumat puitteet lounaalle. Baarista sai Pimm’s & lemonade -juomaa hedelmien kera kannuissa, ja lounaaksi maistui vuohenjuusto-tomaattipiirakka salaatin kera. Syysilmastoon kotona totutellut naama kärventyi auringossa. Leppoisasti liplattavaa Thamesia pitkin puksutti alus, joka ankkuroitui pubin eteen ja sisältä työntyi hääseurue. “Mahtaa olla hieno yllätys saada tällainen hääpäivä syyskuun lopussa,” totesin, kun lähdimme tallustamaan rantaa pitkin kohti deer parkia.


Pimm’sin ajaksi ostoskassit oli pakko pinota terassin nurkkaan. Havaitkaa kunnioitusta herättävä määrä kenkälaatikoita House of Fraser -kassin alla! smile.gif

Vanhan talon seinässä oli Henri VII:n muistolaatta – ilmeisesti Richmondissa oli peuroja pyydystellyt useampikin kuninkaallinen. “Otetaan kuva,” totesi Orvokki. “Todisteena kulttuuriaktiviteeteistä,” mä sanoin ja kaivoin omankin kamerani esiin. Sitten jatkoimme kohti keskustaa.

“Voi ei!! Mä jätin mun ostoskassin junaan,” parahti Annikki, kun vaihdoimme metrolinjaa matkalla takaisin keskustaan. “Siinä oli Burberryn hajuvesi ja se ihana neule… Onneksi ei sentään kenkiä!” Annikki oli käynyt myös Clarksilla ja nostanut päivän shoe balancen yhdeksään. Me lähdimme Orvokin kanssa hakemaan kioskista Strongbowta kun toiset jäivät selvittämään kassiasiaa neuvontaan. Harmi kyllä, bagi jäi sille tielleen.

Annikin mieliala kuitenkin parani, kun lähdimme illalla Sohoon syömään hänen toivomaansa sushia. Summamutikassa valitun Okawari-ravintolan bentoboksit sisälsivät sopivan satsin makeja, nigireitä ja sashimia. Yritimme arvailla kalalajeja ja siinä sivussa tunnelma koheni entisestään. “Tänään mennään Vodka Revolutioniin,” markkinoin. Olimme hehkutelleet kyseisellä baarilla siitä asti, kun kävimme sellaisessa yhteisellä Liverpoolin-reissulla vuosia sitten. Silloin raukean sunnuntain lounas oli edennyt vadelmamojitojen kautta riemukkaaksi illanvietoksi. “Se oli kyl ihan paras sunnuntai,” haikeili Miss Heinämaa.


Sohon yötä. Ja Okawarin bentobox. Majoneesinen kurkku (keskellä) oli mielenkiintoinen uusi elämys.

Tunnin kuluttua pääsimme asiaan:
“Hedelmäsalaatti, raparperi, päärynä, violet, cola ja minttu. Maistakaa!”
“Siiis mikä tää on? Lärvilautanen!” huusi Orvokki musiikin läpi.
“Retro vodka stick,” ilakoin. “Kasarishotteja!”
“Mä haluun tanssimaan,” ilmoitti Annikki ja kohdisti pillinsä ensimmäiseen shottiin. Vodka Revolution oli nimensä veroinen.

Tanssi vaihtui kuitenkin drinkkeihin ja seuraavaan vodkalautaseen. Suosikkimauiksi kohosivat milk chocolate ja blackjack, joka oli kuin englanninlakritsanmakuista salmaria. “Piti sijoittaa säästörahat Neste Oiliin ja Oriolaan mutta sijoitettiinkin All Saintsiin ja Clarksiin,” nauroimme tiskillä, kun baarimestari sekoitti mun Vanilla Ice -drinkkiäni 80-luvun malliin. “Hyvä diili! Cheers!”

Sunday & Spitalfields & Shoreditch

Kirkas aamuaurinko ei aiheuttanut juurikaan päänkivistystä, koska baarit olivat taas sulkeneet brittityyliin jo yhteen mennessä. Mun toiveesta sujahdimme jo aamupäivästä ulos Old Streetin metroasemalta ja suuntasimme East Endiin, kohti Hoxtonia ja Shoreditchiä sekä Brick Lanen markkinoita. “Paljon rähjäisempää kuin tuolla kaupungissa,” totesi Annikki, kun lampsimme metroasemalta kerjäläisten ohi. Laitoin kasariaurinkolasit silmille ja koitin näyttää vahingossa trendikkäältä.


Kadunvarsien graffitit olivat niin veikeitä, että oli tietysti ihan pakko ängetä samaan kuvaan…
Kas, kuvassa myös ne Clarksin jodhpurkengät.

Hoxton Squarella oli filmiryhmä ja dagen efter -henkisiä ihmisiä notkumassa kahviloissa. Kylteistä päätellen paikalla piti iltaisin elämää useampikin ravitsemusliike; nyt vain harva oli herännyt sunnuntaiaamuun. Jatkoimme Brick Lanelle, joka pursuili vintagemyymälöitä ja helppoheikkejä. “Nää on just sellaisia liikkeitä että varmaan ei löydetä mitään ostettavaa,” arvioi Annikki – ja oli hetken päästä hankkinut vyön ja aurinkolasit! Orvokki ja Miss Heinämaa kulkivat kulmat kurtussa. Oli selvästi aika virkistävän loivarin.

Tai virityssarjan, mietin, kun Orvokki kantoi Exit-baarissa pöytään Irish coffeen. “No mitä, tuplahyöty!” hän perusteli. Mä join olutta ja luin Sunday Timesin muotiliitettä. Fiilistelimme baarin varjoisilla sohvilla ohitse tungeksivaa markkinahulinaa. “Tää on just täydellistä sunnuntainviettoa.”


Onko parempaa kuin linnoittautua sohville lukemaan lehtiä ja fiilistelemään ohikulkevaa liikennettä!

“Miksei me olla nähty yhtään julkkista,” ihmetteli kahvikuppinsa kanssa News of the Worldia selaava Annikki.
“Mitä tällä porukalla voi odottaa, vuosi sitten Nykissä ainoa bongaus oli Alanmiehen Ron Jeremy,” tuhahti Orvokki.
“Mie luulen, että näin yhden julkkiksen eilen, kun mentiin kujalla siihen pubiin ennen Vodka Revolutionia. Se oli sen ihmeen Kerry Katonan karsee taksikuskimies. Näytti ainakin siltä,” sanoi Miss Heinämaa.
“Kuka se Kerry edes on? Mä oon ihan tipahtanu julkkiskelkasta,” kommentoi Orvokki.
“Se on Atomic Kittenin entinen laulaja, jolla on lapsia jonkun poikabändiläisen kanssa ja nyt se on jääny kiinni kokaiinista. Ja se sen nykyinen mies on HIRVEE!”
“No mut entäs se Jade Goodyn leski, tässä sanotaan, että se on joutunu vankilaan.”
“Häh?”
“Ja tää Jordanin ja Peten ero on ihan järkky. Kiva niitten lasten kasvaa, kun vanhemmat vetää toisiaan lokaan lehtien palstoilla.”

Tätä rataa jatkettiin. Musta on tosi mielenkiintoista, että briteistä löytyy ihmisiä, jotka ostavat Jordanin fanikamaa ja kirjoja ja joille se skandaalinkatkuinen barbie-look-a-like on oikeasti idoli ja malliesimerkki työväenluokasta rikkauksiin -stoorista. Toinen outo – ja vähän pelottavakin – asia on naisten juorulehtien tapa kouhkata jatkuvasti ihmisten painosta. Lihonut julkkis on automaattisesti onneton ja elämänhallintansa menettänyt; laihtunut Charlotte Church on “fab” ja “happier than ever”. Silti kauhistellaan “is Posh too skinny” ja lähes jokaisessa julkkishaastattelussa mainitaan iän lisäksi myös paino! Neljän päivän jälkeen olikin taas kiintiö täynnä paitsi paahtoleipää ja hilloa myös raadollista julkkisjournalismia.

Lounaaksi piti löytää joku “etninen” – passelisti alue olikin täynnä bangladeshilaisia ravintoloita.
Sitä ennen kiiruhdimme saattamaan Annikin juna-aseman suuntaan, koska hän palasi Suomeen jo sunnuntaina. Ehdimme myös katsastaa Brick Lanella nuorten designereiden myymälän Ladenin. Ostin makean “Fame Will Come Later” -paljettitopin ja Miss Heinämaa villajakun sekä Lego-rintaneulan. Palatessamme asemalta etninen olikin sitten lopulta brittiläinen S&M (sausages & mash), jossa söimme kunnon kotiruokaa: perunamuusia, lihaisia maustemakkaroita, shepherd’s pieta ja kastiketta. Mua ilahdutti vegemakkaroiden olemassaolo.


Miksei täällä muussata vihreitä herneitä noin kivasti? Spitelfieldsin All Saints oli aika muhkea.
Kerrankin maltoin olla ostelematta 60 euron toppeja ihan vaan makean printin takia!

Spitalfields Marketin kojut kutsuivat seuraavaksi. Tytöt ostivat koruja, mä keskityin suunnittelemaan All Saints -vierailua, sillä markkinoiden vieressä toden totta oli jättimäinen All Saints – at Spitalfields. Huomasin, että koirankin voisi pukea AS:n pantaan ja hihnaan, nahan laatu tosin herätti epäluuloja. Sitten kiiruhdimme metroon, jotta ehtisimme illalla vielä syömään.

Sunnuntai-ilta tai ei, Camden Townissa oli vilinää. Kävelimme Jamon Jamon -nimiseen tapaspaikkaan, jonka lörpöttelevä ja vaihteeksi Orvokin mielestä “aika ihana” baarimikko sai meidän tilaamaan kolmet mojitot/margaritat, tekipä siinä ohessa vahingossa yhden ylimääräisenkin.
“Mikähän ois sopiva annosmäärä tapaksia?”
“Oisko kahdeksantoista,” viittasin Barcelonan-reissuumme, jossa olimme syöneet kuin ruhtinaat.
Pitäydyimme kuitenkin alle kymmenessä. Erityisesti king prawns oli hyvää, samoin täytetyt ja juustokuorrutetut paprikat. Njam! On ihana herkutella ystävien kanssa, jotka eivät laske jokaista kaloria vaan uskaltautuvat antautua surutta makunautinnoille. Illallisen jälkeen oli ihan pakko vielä piipahtaa Camden Eye -pubissa siiderillä.

Another manic Monday

Laukkujen pakkaamisen ja “two fried eggs, beans, no bacon or sausage” -aamupalan jälkeen oli kaksi tuntia aikaa. Lähdimme kävelemään Bloomsburyn halki kohti Covent Gardenia. Hämmästelimme, miten vaatimattomia 70-luvun elementtivuokrataloja versoi keskellä Lontoota. “Paljonkohan täällä maksaa asua,” mietimme. Kadunvarsiliikkeet, rappukäytävät ja ihmiset näyttivät hyvin työväenluokkaisilta – oli vaikea kuvitella olevansa Lontoon ytimessä!

Ohittaessamme British Museumin Orvokki päätti satsata kulttuuriin. Jatkoimme Miss Heinämaan kanssa shoppailukadulle, kävimme Rokit -vintageliikkeessä ja kuikuilimme vielä Clarks Originalien perään. Ei näkynyt. Mä löysin Godivan putiikin ja hain kotiinvietäväksi ihanaa hasselpähkinä- ja suklaakahvia sekä vielä lämpimään valkosuklaaseen dipatut mansikat meille kävelyeväiksi. Aika suunnata matkalaukkuja kohti. Ohitsemme valui virtanaan lounastunnille kiitäviä lontoolaisia. Ohikiitävän hetken mietin, millaista olisi asua ja olla töissä Lontoossa.


Miss Heinämaan ja mun Mulberryistä tuli heti kavereita. Pääsivätpä nekin takaisin juurilleen. Tässä British Museumin edustalla.

Tytöt jäivät taksista pois Heathrow’n kolmosterminaalissa, ja mulla oli aikaa testata Giraffe-ravintola (ylihintainen salaatti ja mikrossa lämmitetty naan-leipä, phuh!) ja tax free -liikkeet. Vitosterminaalissa on kunnioitettava määrä shopattavaa Harrod’sista Dioriin. Kävin Mulberryllä, hipelöin kaikkea mutta en ostanut mitään. Hain neuvoa-antavan jogurttijäätelön, OK-lehden ja pari pokkaria. Ostin purkin naamarasvaa tax freestä. Ostin Bobbi Brownin huulirasvan. Ja sen perään Victoria’s Secretin huulikiillon. Sitten palasin Mulberrylle, sovitin paria messengeriä ja kuulin sanovani “I’ll buy this” oranssista olkalaukusta. “Good choice, this is the new autumn colour,” sanoi myyjä. Kelloon vilkaisten kiidin gatelle, astuin koneeseen ja uppouduin vielä hetkeksi Jordanin ja Poshin maailmaan BA:n munasandwichiä mutustaen ja teetä juoden – ennen kuin kohtasin taas Tukholman pimeän ja sateisen maankamaran.


Hälsningar från London.

Arlanda Expressissä viestin Orvokille: löysin laukun mut en tajua miten kestän tän syksyn. “Varatkaa nyt miehen kanssa vaan se reissu Pariisiin marraskuulle, on taas jotain odotettavaa.”

No niin mä itse asiassa just eilen illalla tein.

Oh dear…

About the author

Viihdyn kohteissa, jotka eivät ole ihan vielä turistien suosiossa, ja teen löytöjä tuttujen kaupunkien sivukujilta. Airbnb. Ystävät. Ruoka. Viini. Fiilistely. Tervetuloa mukaan!

1 Comment

  1. Anna
    December 10, 2009 at 7:04 am
    Reply

    Käväisin lukemassa shoppailuvinkit. Tänään illalla se on sit London calling!

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *