Blog posts

Girls in New York, May 2010 – Empire State of Mind part III

Girls in New York, May 2010 – Empire State of Mind part III

bff, Coney Island, Lower East Side, matkakertomus, New York
Posted Image
Vuosi sitten matkaa leimasi finanssikriisi. Jopa Vesuvio Bakery Sohossa oli lyönyt lapun luukulle.
Posted Image
Tällä kertaa Kreikka oli upottanut euron pohjamutiin. New Yorkissa puolestaan oli jo valoisampaa – ja Vesuviossa jonoa.


Prologi

Matka Nykiin alkoi oikeastaan Nizzasta. Se oli nimittäin valittu kohteeksi, kun tammikuussa bff-jengillä aloimme suunnitella toukokuun perinnereissua. Olimme kerääntyneet meidän pöydän ympärille Tukholmassa ja avanneet läppärin.

“Nyt pitäis sitten tietää, halutaanko me asunto vai talo. Aika monessa ois uima-allas.”
“Hmm… Niin.”
“Hittolainen, nää kuvaukset on vain ranskaksi. Oisko se parempi Nizzan keskustassa vai jossain maalla?”
“Mut onks se sit kurjaa, jos illalla haluaa ulos ja kaikkialle on automatka.”
“Nii-i. Junallahan kyl pääsee siellä ihan ok.”
“Hmh.”
“Niinpä kai.”
“Jaa, New Yorkissa ei ois tätä ongelmaa”, mä hymähdin.
“Heh, mie aattelin ihan samaa.”

Edellisiltana olimme renkuttaneet Spotifysta Empire State of Mindia. Mä olin tunnelmoinut, kuinka “pitäkööt talonsa Provencessa ja Nizzassa, lähdetäänkin taas Nykiin”, mutta Orvokki oli nauranut idealle ja kaikki olimme todenneet, että onhan sitä maailmaa nähtävänä muuallakin. Nyt Orvokki kuitenkin jatkoi:
“No jos se nyt vaan musta on kiinni, niin kai mä nyt sitten voisin olla joustava. Onhan se New York aika ihana.”
“Kyl se mulle käy koska vaan”, sanoi Miss Heinämaa.
Tuijotimme nanosekunnin toisiamme mykistyneinä.
“Et myö sit lähdetään taas New Yorkiin! Jee!”
“Täytyy kyllä sanoa, että se tuntuu kuitenkin aika mukavalta. Kuin kotiin palaisi”, Orvokki mietti.
“Wo-hoo, mahtavaa!! Nyt vinho verde auki!”
Tuntui kuin pato olisi auennut ja ryöppyävä puheensorina ja suunnitelmat aikatauluista, lennoista, hotelleista, kiertokäynneistä, museoista, sushista ja shoppailuista täyttivät keittiön. Hyvä, ettei pitsanteko jäänyt sen sileän tien.

“Ei me taidettu siitä Ranskasta sitten tarpeeksi innostuakaan”, hymyili Orvokki, kun mehevä mozzarella-sipulipitsa ruskettui jo uunissa.
“Ehitään myö sinne myöhemminkin”, Miss Heinämaa vakuutteli.
“Täähän meni kuin Sinkkuelämän päätösjaksossa. Voidaan mekin yrittää rakastua Ranskaan, mutta sitten lopuksi tulee Mr. Big, jolle voi sanoa, että “take me back home to New York!” mä hehkuin ja kaikki nauroivat.
“Nyt sai sielu rauhan. Taas on Nykin matka suunnitelmissa”, Orvokki huokasi ja jatkoi:
“Sit mä ostan niin paljon I love NY -kamaa, että mä voin kääriytyä niihin kotona.”

Ja asiaan!

Toukokuussa Finnair lennätti meidät taas Isoon Omenaan. Ikäväksemme Annikki joutui osallistumaan reissulle Facebookin välityksellä, mutta ensi kerralla sitten!

Harva jaksaisi seurata matkan joka hetkeä, joten yhdeksän päivän matkakertomuksen sijaan poimin kohokohtia ja vinkkejä kivoista kohteista.

Täydellinen päivä

Jos pitäisi valita matkan päivistä paras, se olisi sunnuntai, kolmas päivä. Aamu alkoi kävelyllä hotellistamme Hilton Gardens Tribecasta Lower East Sidelle ja jatkui Little Giant -ravintolan herkkubrunssilla. Skoolasimme cavalla kaupungille (”onhan nyt jo melkein puolipäivä”) ja söimme munakkaat, sandwichit ja herkulliseksi päätteeksi annoksen french toastia eli köyhiä ritareita. Oli aikaa omistautua lempiharrastuksellemme, ihmisten tuijottelulle. Orchard Streetillä pyöri filmiryhmä. Asukkaat ulkoiluttivat koiriaan – tai puolisoitaan. Osa secondhandeista aukesi pyhänäkin, osa pysyi kiinni. Viereisessä pöydässä pulisi iso joukko naispareja, jonkun pikkuvauva kiersi sylistä toiseen. Naapuripöydän miehet arvuuttelivat mitä kieltä puhumme, ja eräs heistä yritti kutsua itsensä kylään Suomeen ja Tukholmaan. Jääkahvi hikoili jättilasissaan ja me vain huokailimme silmät suut täynnä New Yorkia.

Posted Image
French toast ei ehkä näytä kummoiselta, mutta pannarin, banaanin, jäätelön ja siirapin yhdistelmä toimii.

Lopulta oli pakko lähteä sunnuntainviettoon, kohti Coney Islandia. Uteliaina huruutimme metrolla reilun puolen tunnin matkan Brooklynin eteläkärkeen. Viime kerralla Real New York Toursin oppaamme Sam oli väittänyt, ettei rapistuneella huvipuistoalueella ole mitään nähtävää, mutta nyt halusimme testata väitteen omin silmin.
Jätkä oli väärässä! Pieni ja sympaattinen huvipuisto hengitti mennyttä elämää ja jo aikuisiksi kasvaneiden lasten kirkunaa ajalta, jolloin Beatles valloitti Amerikkaa. Kojuissa myytiin Nathanin nakkeja, take-away-pinacoladaa ja pallonheittoa. Alueen muutamasta vempeleestä testasimme Wonder Wheel -maailmanpyörän, jonka keinuvissa vaunuissa huusimme niin, että koneenkäyttäjiä nauratti.

Posted Image

Suunnistimme rantapromenadille, jossa paikallinen tanssikerho piti vaatimatonta showtaan ja olutta sai juoda ainoastaan pahvisista colamukeista. Helteisen rentoutumispäivän kruunasi jalkojen uittaminen jääkylmässä Atlantissa. Jatkoimme rantaa pitkin ja saavuimme Little Odessaan, venäläisten kaupunginosaan, jossa kävimme kahvilla ja jakamassa annoksen blinejä välipalaksi samalla kun ihmettelimme turkisliikkeitä ja samovaarikauppoja. Leppoisaa mutta inspiroivaa.

Posted Image

Täydellinen päivä ei tietenkään muodostu pelkistä paikoista vaan myös lomafiiliksestä. Siitä, kun on ensin huudettu maailmanpyörässä, sitten annettu merituulen tuivertaa työajatukset pois ja kaikesta väsyneinäkin jaksetaan vielä viljellä huumoria. Kuten laiturilla, kun säntäsimme paluumetroon.

”On toi meidän juna, kato nyt kun noi miehetkin menee siihen!”, mä kailotin.
”Eikun älkääs nyt, toi menee min mielest eri suuntaan…”, pähki Miss H.
”Ihan oikee se on”, Orvokki yritti.
”Niin, ja toi mies flirttaili meille, se voi olla Orvokin elämän rakkaus!!”
Miss Heinämaa oli vakuuttunut junan olevan väärä ja jäimme laiturille. Juna lähti.
”No niin! Ihan oikeesee suuntaa lähti, ois pitänyt mennä!”, totesin.
”Äh.”
”Siinä meni Orvokin rakkaus, voitko ottaa tän kontolles?”
”Hah hah. Voi helevetti. Kai se sit on niin!”, Miss H nauroi.
”Aattele, sillä ois ollu joku ihana kämppä täällä ja me oltais sit aina voitu tulla käymään ja…”
”Niin. Ja nyt en päässy ees pussaamaan”, Orvokki murehti.

Manhattanille mennessä sulhokandidaatti oli unohtunut, ja suunnitelmissa olivat Blue Ribbon Sushin herkut. Saavuimme viittä minuuttia ennen jonon muodostumista ja aloitimme illan jääkylmällä proseccolla. Kauden suositus oli soft shell crabs -makit, mikä tarkoittaa kypsennettyjä uuden sadon rapuja, joiden kuori ei ole vielä kovettunut. Tajuttoman hyvää! Makumaailma asettui jonnekin kesäisen Suomen toreille muikkuroveiden ääreen. Palvelu oli kulmikkaampaa kuin viimeksi (jolloin hurmaava Annikki oli mukana ja tarjoilija oli nuorimies :)), joten suuntasimme ripeästi lähikortteleihin.

Ilta jatkui ensivisiitillä läheiseen baariin, SOHO Roomiin, jossa vapaalla oleva tarjoilijapoika Nick piti meille seuraa koko illan. Hän oli omien sanojensa mukaan varttunut vanhempiensa luksusravintoloissa Manhattanilla ja oli pian lähdössä San Franciscoon treffaamaan elämänsä miestä – jonka tosin oli tavannut vain netissä, mutta mitä se nyt muka haittaa. Long Islandilla asuva kolmen alan yrittäjä David puolestaan halusi kutsua meidät keskiviikkona bileisiinsä, mutta jostain syystä kutsua ei ikinä tullut… Kotiuduimme vasta baarin sulkeuduttua ajettuamme kolme sataa metriä mittarilla. ”In New York you don’t want to travel. You want to get there. Take a taxi!”, olivat Davidin viimeiset ohjeet.

Se päivä oli viittä vaille perfect. Ehdimme trendikkäältä Lower East Sidelta rapistuneelle Coney Islandille ja takaisin Sohoon. Mausteena herkkuja ja kylmää juomaa, unelmien prinssejä ja todellisia paikallisia sekä paljon naurua!

Mutta se, mikä jäi hitusen puuttumaan, on tietenkin

Shoppailut

Mulle antoisin New Yorkin shoppailu on ensisijassa putiikeissa löytöretkeilyä. Tosin Villagen Bleecker Streetissä alkaa olla jo vähän ”kai se on kerran reissussa käytävä” -henkeä. Kaava on sama. Ensin katsotaan mitä kiinassa valmistettua roinaa tuotteistuksen maailmanmestari ”Jacobs for Marc Jacobs by Marc by Marc Jacobs” on keksinyt laittaa putiikkiinsa esille (no okei, $5 kangaskassi ja $25 nahkavyö olivat ihan hyvät saaliit), sitten luovitaan Magnolia Bakeryn eteen linnoittautuneiden kanssaturistien ohi, käydään Coachilla ja Ralph Laurenilla ja siinä hassussa Olive & Bette’s -putiikissa, jossa on ihan tavallisen näköisiä vaatteita mutta jotka kuitenkin maksavat maltaita. Miss Heinämaan hankittua italialaisten merkkivaatteiden sample-myynnistä hienon kukkamekon ja töihin sopivan silkkisen housuasun tunsin kai olevani vähän jäljessä, ja mennä paukautin Oliviasta James Persen (ei kai taivu ”perseen” :)) paitapuseron $163. Koko loppumatkan mietin sen palauttamista, mutta onneksi en tehnyt sitä, koska se on ollut hyvä käytössä. Perse rules.

Sitten Sohoon. Kenneth Colella investoin lähes 200 euroa nudeihin stilettikorkoihin. Orvokin löytö oli Anna Suin suloinen kukkaro. Lisäksi viimeisen päivän viimeisillä minuuteilla keksin, että Kate Spade tarjoaa ratkaisun clutch-ongelmaani, ja niin poistuinkin liikkeestä $125 köyhempänä ja vesimeloninvärisen pussukan omistajana.

Uniqlo
Uniqlo on 1980-luvulla perustettu Japanin vastine American Apparelille. Olin varmasti ohittanut liikkeen monta kertaa, mutta vasta yksin ala-Broadwayllä kierrellessäni tajusin mennä sisään. Poistuin mukanani keko puuvillatoppeja ja palasimme vielä porukalla ostoksille. Työvaatekokoelmasta löytyi mm. kiva mekko, joka on osoittautunut käytössä sen 69 dollarin arvoiseksi, jonka siitä pulitin.

…ja se pakollinen paha!
Financial Districtin kaoottinen designer outlet Century 21 tuli koluttua jo ensi töiksemme. Reilut 300 dollaria upposivat mm. Alexander McQueenin trikoomekkoon, Ralph Laurenin nilkkasukkiin, miehen YSL-kauluspaitaan & nahkalompakkoon sekä Godivan kahviin. Mutta tällä kertaa olimme todella pettyneitä laukkuosastoon. Löysimme ainoastaan tuliaisen Annikille. Lisäksi Orvokki ja Miss Heinämaa ostivat LAMBin käsilaukut, joista jälkimmäinen lähti vielä palautukseen. (Mikä oli sinänsä ihan tuottoisa keikka, sillä Miss Heinämaa palautti tavaraa satasella ja osti samalla reissulla kolmella sataa lisää… Way to go!)

Ja tuli sitä lopulta shopattua vaikka missä. Näin totesimme reissun viimeisenä päivänä, kun Miss H yritti sulloa pariakymmentä pashminaa ja kymmentä ”tää kävis kyl töihin” -mekkoa matkalaukkuunsa!

Mutta jotkut päivät on hyvä rauhoittaa oikeille nähtävyyksille. Real New York Toursin osaava Jimmy-opas veti meille heti perjantaina historiapainotteisen privaattikierroksen China Townin tunneleita myöten, ja osattiin me kulttuurin lähteille itsekin.

Museot

New Yorkin museoista tulee mulle mieleen se Sinkkuelämän kohtaus, jossa Charlotta ja Carrie katsovat veitsitikkaiden yläpuolella paastoavaa masentunutta naista ja Carrie herättää jutuillaan venäläisen huomion. Ihmetys oli sitäkin suurempi, kun törmäsimme MoMassa samaan kärsivään naiseen!

MoMa
Tämä nainen on Marina Abramović, joka meidän vieraillessamme piti tuijotuskilpailutyyppistä taideteosta alakerran aulassa. Lisäksi hänen elämäänsä pystyi tutustumaan näyttelyssä, jossa oli esillä paitsi SATC-kohtaus myös ihka eläviä ihmisiä. Kuljin kahden vastakkain seisovan alastoman miehen välistä, ja vaikka en hipaissutkaan heitä, kokemus oli todella fyysinen. Jännittävää. Henri Cartier-Bressonin historiallinen valokuvanäyttely jäi kakkoseksi, tosin tytöt taisivat tykätä siitä enemmän ja katselivat päätään puistellen, kun osallistuin Abramovićin tuijotusesitykseen kentän laidalta.

Posted Image
Täysin järjetöntä vai kovan luokan taidetta? Hetken hiljaa istuminen ja vain olemiseen keskittyminen muiden kaltaisteni ympäröimänä oli rauhoittavaa. Ihminen on laumaeläin.

Itse museohan on valtava, ja kaiken läpikäymiseen saisi kulutettua päiväkausia. Koska viime kerralla näin jo andywarholit ja muut ”pakolliset”, tällä kertaa oli mukava keskittyä vaihtuviin näyttelyihin.

The American Museum of Natural History

Posted Image

Etukäteen odotin eniten paitsi Ben Stilleriä myös dinosaurusten luurankoja, ja olihan niitä, huonetolkulla. Positiivisin yllätys olivat villieläimistä ja meren elämästä kertovat näyttelyt, joissa oli upeita dioraamoja eli aidonnäköisiksi rakennettuja ”kohtauksia” eläinten välillä. Ylenkatsoimme hiukan kansoista ja kulttuureista kertovaa osuutta: se tuntui kulttuurikohtaisesti kovin ohuelta. Toisaalta museo antaa hienon yleiskuvan elämästä maapallolla, joten ihmekö tuo, että se on koululuokkien ja lapsiperheiden suosiossa.

Posted Image
Orvokki on historian maisteri ja siis tietää jo kaiken, joten hän keskittyi lähinnä peilaamaan uutta Miranda-kampaustaan dioraamojen lasi-ikkunoista. Kun tästä huomautin, lajityypillinen reaktio oli välitön.
:lol:

Museon jälkeen nälkä kurni taas suolissa ja syöksyimme kaatosateen läpi Korea Towniin Gahm Mi Oak -nimiseen ravintolaan maistelemaan kimchiä ja bibimbabia.

Keräsin reissun muut ravintolavinkit alle muutamaan kategoriaan, riippuen siitä, kuinka tärkeää se kiinteä ruoka nyt sitten lopulta on.

Ihanaa ruokaa the miljöössä…

Posted Image
Brittiläine pubitunnelma tuntuu autenttisemmalta, kun ei ollakaan Briteissä.

The Spotted Pig
Dagen efterin pelastus – heti hotellin kaapelikanavan jälkeen! Noin viidennen American Next Top Modelin jälkeen sain väsyneet matkaseuralaiseni pakotettua kävelylle Greenwich Villageen kohti Pigin lounasta. Hiljaisten pikkukatujen kulmassa pursuilivat köynnökset ja jossain roikkui valurautainen possun kuva. Kun astuimme ovesta sisään, vastassa oli vimpan päälle pimpattu brittipubi: jopa vessoissa (”loo”, kuten ovessa sanottiin) oli kukkatapetit. Lyöttäydyimme tiskin ääreen selailemaan lehtiä ja odottamaan vapautuvaa pöytää, sillä tämä paikka ei ota varauksia. Mondon suosittelemat sinihomejuustoburgerit olivat herkullisia, samoin oma bruschetta-leipäni. Tilasimme vielä jälkiruuatkin, sillä emme olisi millään malttaneet jättää tätä hangoutia.

Posted Image
Empire Diner on koristanut myös The New Yorkerin kantta.

Empire Diner
”Klassikko-diner on viimeistä päivää auki ja naapurusto jättää jäähyväisiään”, kertoi uutistenlukija telkkarin paikalliskanavalla. Siispä maanantain aamukävely suuntautui Chelseaan. Valtavat jääkahvit, kunnon munakokkelit ja tuttavallista tunnelmaa. Vinkiksi siltä varalta, että omistajat avaavat paikan uudelleen.

Posted Image
Sanomalehti valkoisen pöytäliinan sijaan. Keskuspuisto ja Whole Foodsin salaattibuffet kiinalaisen kuplateen kera on sekin koettava kerran reissussa.

La Esquina
Joistain paikoista ei tiedä, ovatko ne rustiikkisen söpöjä ja siksi trendikkäitä vai onko trendikkyyden tavoittelu ajanut kuluttamaan lautalattian ja haalimaan valurautaisia esineitä nurkkiin. La Esquina kallistuu ehkä hitusen jälkimmäisen puoleen – mutta siitä viis, ja tunnin odottelustakin viis, kunhan ruoka ja tunnelma toimivat. Ja sen ne tekivät!

Posted Image
La Esquinan kioskista olisi voinut ostaa tacon mukaan.
Posted Image
Kyllä meksikolaisessa margaritat osataan! Testissä veriappelsiini- ja passionversiot.

Viimeinen Nykin ilta kului meksikolaistunnelmissa La Esquinan cafen puolella, jossa margaritat ja erittäin kohtuuhintaiset tacot jättivät kaupungista jälkimaun, johon mielellään palaa. Paitsi Miss Heinämaa, jonka mielestä maksa ei ollutkaan paras burriton täyte, mutta onko se kiinteä ruoka nyt sitten niin tärkeää… Vielä kerran Sanctuaryyn?

Sanctuary T
Ehkä se oli rosepippurireunus coral reef -drinkin ympärillä tai se aasialaistarjoilija. Rakkautemme SoHon Sanctuary T -ravintolaan syttyi viime vuoden reissulla, ja tällä kertaa pääsimme drinkkilistalta etenemään laajaan teemenuun saakka ja testaamaan myös lounasannokset: tuoreita vihanneksia, rapeaa leipää, balsamicoa, oliiviöljyä ja juustoja. Suosikeissa on ja pysyy. Myös se söpö tarjoilijapoika. Vai mitä Orvokki?

Posted Image
Sanctuary T:n lounas oli reissun parhaimmistoa. Ja noita grillattuja vihanneksia piti saada lisukkeeksi ihan joka kerta. Ja ihme: kaikissa laseissa on teetä!

SOHO Room
Reissun uusi baarilokaali löytyi sattumalta, ja Nick-tarjoilija sai meidät palaamaan remuillan jälkeenkin. Tällä kertaa Nick oli töissä ja hänen taikomansa white cosmopolitan sisälsi päärynävodkaa ja valkoista karpalomehua – nam! Jätimme runsaat juomarahat.

…tai ihan mitä vaan, kunhan on hauskaa!

Lucky Cheng’s Dynasty

Vietimme paikallisen ystävämme Curtisin kanssa kaksi iltaa, ja hän suositteli meille Lucky Cheng’s Dynasty -ravintolaa Lower East Sidella ”jos haluatte nähdä drag-artisteja”. Kaikki tarjoilijat olivat drag queeneja — ja lähes kaikki asiakkaat hiprakassa kikattavia polttariseurueita! Elämys sekin. Paikka oli suttuisen punasävyinen ja nuhjuinen, sohva jolla istuin kaikkea muuta kuin ergonominen ja drinksut tarjoiltiin kolmen pillin kera valtavassa ”orgy bowlissa”, jonka keskellä lepatti liekki! Vastoin odotuksia ruoka oli erinomaista, ja vaikka drag queenien show menikin hitusen liika polttariväen kosiskeluun, oli ilta taas niitä, jolloin tunsi olevansa niiiin New Yorkissa.

Duplex Piano Bar

Posted Image

Duplexin cosmopolitan-drinkki on meille jo New Yorkin reissujen klassikko. Ei siksi, että se olisi erityisen herkullinen vaan siksi, että ”alkoholiesanssin” määrä lisääntyy illan (ja asiakkaan humalatilan) mittaan ja samalla ylimääräiset krusidullit – kuten limenviipale tai sokerireunus – unohtuvat pois. Anyway, drinksut ovat loistoseuraa musiikkiesityksille, joista vastasivat tuttuun tapaan pianisti ja baarityöntekijät sekä pari muuta rohkeaa. Toivoin pianistilta ABBAa ja sen jälkeen meidän pöytä saikin lisänimen ”Scandinavian princesses”.

Kesken illan mun ja Miss Heinämaan piti saada murua rinnan alle, koska ”ollaan oltu niin vähillä syömisillä” (ensi päivien lause, tosin petrasimme kivasti matkan loppua kohden). Tien toisella puolella oli jokin Andy’s deli, jossa tilasin intialaiselta miesmyyjältä tuna rollin.
”Ding dingding dong dong?” kysyi myyjä über-intialaisella aksentilla.
”Excuse-me?” ihmettelin.
”Ding dingding dong dong?”
”I’m sorry, I didn’t get it.”
”Ding tomato ad dong lettuce?”
“Oh, yes, please!”
Sitten äijä esitti saman kysymyksen Miss Heinämaalle, joka oli aivan yhtä pihalla. ”Sorry… Whaaat?” Jonossa kolmantena ollut jätkä puuttui puheeseen.
”So he wants to know if you want tomato and lettuce!”
Sitten me kaikki kolme jonottajaa räjähdettiin nauramaan, ja kun saatiin rollsit kouraan, kompuroitiin ulos kadulle. Ennen kuin meidät ehdittiin heittää sinne.

Hetken päästä olimme jo taksissa, jossa Miss Heinämaa ohjeisti kuskia:
”So, take us to the corner of Canal and Grand Street!”
“Umm… But they don’t cross!”
“What?! Well, you can leave us anywhere!”
“But where do you want me to take you?”
“It doesn’t matter…”
Tässä vaiheessa kanssamatkustajat repivät matkanjohtajan oikeudet itselleen.

Kuten sanottu, Duplexin cosmopolitaneissa on ainesta. Ja sellainen kädessä on mainio hyräillä musikaaliklassikoita ja vanhoja pop-biisejä. Mutta kuultiin me oikeaakin musiikkia.

Put the music on!

NASin ja Damien Marleyn levynjulkkarikeikalle ei enää saanut lippuja, joten jouduimme tyytymään toisentyyppisiin ratkaisuihin.

Posted Image
Onko se James Brown? On se. Melkein.


Apollo Amateur Night

Kerrankin sai buuata koko rahan edestä! Enkä tarkoita, että esitykset olivat huonoja, päinvastoin. Mukana oli myös todellisia helmiä. Mutta täällä kohteliaassa Pohjolassa paikallisyleisö ei huuda kykyjenetsintäkilpailun esiintyjää lavalta heti sen jälkeen, kun pari tavua on mennyt nuotin vierestä. Ohjelmaan kuului myös Michael Jackson -tribuutti, onhan popin kuninkaan ura ponkaissut käyntiin juuri täältä Harlemin Apollon lavalta.

Steve Maglio sings Frank Sinatra

Kuvittele sikarinsavuinen yläluokan baari menneiden vuosikymmenten New Yorkissa. Miss Heinämaa sytyttää tupakan nojatuolissaan ja siemaisee martinilasista. Smokkeihin sonnustautuneet miessoittajat aloittavat taas uuden kappaleen ja ällistyttävästi Sinatralta kuulostava Steve Maglio laulaa niin, että edessä istuva kasikymppinen äijä nousee taputtamaan. ”No on se hyvä mutta ei sentään noin hyvä…”, mutisemme. Olemme Carnegie Loungessa Times Squaren tuntumassa viettämässä iltaa, joka on niin lähellä mustavalkofilmien New Yorkia kuin mahdollista. Fiilistelemässä. Loppuhuipennus kuitenkin jää kokematta, sillä ”My Way” ja muut suurhitit esitetään vasta illan myöhäisnäytöksessä, johon pitäisi ostaa eri lippu. Harmi.

BAM BAM BAM…
Brooklyn Academy of Music on paikka, josta ponnahdetaan musiikin ammattilaisiksi. Perjantaisin BAM Caféssa on ilmaiskonsertteja, joten suunnistimme summamutikassa sinne lainkaan tietämättä, mitä tuleman pitää. ”Kunhan ei ihan fuusiojatsia vedä, niin kaikki käy”, pohdimme metrossa matkalla Manskulta Brooklynin puolelle.

Itse kahvila oli konstailematon sekoitus konserttisalia ja opiskelijakuppilaa. Kaikki alkoi hyvin: tilasimme opiskelijahintaiset oluet ja DJ soitti meneviä biisejä. Istuuduimme. Haimme toiset juomat, nyt baarin omalta listalta. DJ lopetti ja bändi aloitti. Jo ensi sävelistä oli selvää, että tyylilaji oli jatsi. Nauratti, mutta jospa kuitenkin sellaista ymmärrettävää jatsia. Maistoimme drinkkejä. Mun spesiaalimojitooni oli baarimikko kipannut kasan jalapenoviipaleita (tulista joo, mutta ei samalla ihanalla tavalla kuin intialaisklubien inkivääridrinkit vaan siten kuin karvakäden kebabkioskin tuotteissa). Miss Heinämaa irvisti omalle Bamhattanilleen. ”Hitto, ois pitänyt ottaa vaan toinen olut.” Orvokki yritti saada musiikista otetta. Välillä tuli jokin melodinen pätkä, joka pian peittyi kakofoniaan. ”Tää on niin tätä… juusiofatsia!” Viereisessä pöydässä musiikinopiskelijatyttö alkoi lukea kirjaa. Sen nimi oli ”Superfusion”. Me tipahdettiin täysin. Tunnin jaksoimme sitkistellä ennen huristelua kotikulmille, taas kokemusta rikkaampina.

Posted Image

Epilogi

Ensi keväänä vuorossa on jotain muuta kuin The Big Apple, mutta toki sinne on joskus taas päästävä. Hullu juttu, mutta kun matkakohteeksi varmistui New York, syntyi levollinen olo. Mikään ei ahdista, kun kuvittelen meidät taas Sanctuary T:n pöydän ääreen tai Sohon kaduille. Ajatus tuottaa samanlaista perusturvaa kuin se, että tietää pääsevänsä jouluksi rakkaiden ihmisten pariin tai väsyneenä raahautuu työreissusta takaisin ja tietää miehen odottavan sohvannurkassa. Tai kun kesällä menee mökille saunomaan ja refleksinomaisesti löytää vanhaan maalipurkkiin piilotetut avaimet ja tietää, mistä kannattaa hypätä veteen, että välttää kivet. Hassua, kyseessähän on jatkuvasti muotoaan muuttava suurkaupunki, lapsuuden joulupöydän ja mökkisaunan pysyvyyden täysi vastakohta.

Ja ehkä se onkin jo niin suuri, että se antaa illuusion täydestä vapaudesta, jonka kuitenkin voin kokea ihanasti tuttujen ihmisten kanssa ikinä tietämättä, mitä seuraava kadunkulma tai ilta tuo tullessaan.

There’s nothing you can’t do, now you’re in New York…

Aika hyvä biisi edelleen.

About the author

Viihdyn kohteissa, jotka eivät ole ihan vielä turistien suosiossa, ja teen löytöjä tuttujen kaupunkien sivukujilta. Airbnb. Ystävät. Ruoka. Viini. Fiilistely. Tervetuloa mukaan!

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *