Blog posts

Himare, Albania – turisteja odotellessa

Himare, Albania – turisteja odotellessa

Albania, Albanian riviera, Himare
“Euros ok? I don’t have lekis, sorry”, pahoittelin. 
Ensimmäinen ilta Albanian Himaressa, enkä ollut vielä ehtinyt vaihtaa euroja lekeiksi. Koitin silti ostaa marketista vesipullon.

“No. No euros. Come back tomorrow”, kassalla istuva ukko ohjeisti. 
Äh, hitto. Täytyy tyytyä Korfulta ostettuihin pullonpohjallisiin. 
Olin jo kiikuttamassa vesipulloa takaisin jääkaappiin, kun ukko alkoi huitoa. 
“No! You take it! Sixty lekis! Come back tomorrow!” ukko elehti. 
Selvä. 
“Me saatiin kauppiaalta vesipullo ja kehotus tulla maksamaan huomenna”, kerroin ilahtuneena Villelle, joka odotteli rantabulevardilla kaupan ulkopuolella. 
“Vau. Aika hienoa.”
Tätäkö se albanialainen ystävällisyys on? 

Mitä tiesin Albaniasta ennen tänne tuloa? Enpä paljon. Nyt olen lukenut muutaman kirjan ja tiedän enemmän.  Maa avautui länteen vasta vuoden 1992 jälkeen kommunismin kaaduttua. Täällä on paljon vanhoja mersuja (totta), bunkkereita (olemme löytäneet jo yhden rannalta), kristallinkirkasta vettä (totta) ja ystävällisiä ihmisiä (kuten yllä tuli todistettua). Elämä vuoristokylissä on jatkunut samanlaisena satoja vuosia. Lehmät käyskentelevät vapaina pitkin tienpientareita (totta), sitkeät mummelit niittävät ruohoa (totta), eikä ole hetkeä, johon ei lasillinen rakia ja turkkilainen kahvi sopisi (kahvi on todella hyvää ja useimmat ihmiset tekevät rakinsa itse). Joku sanoi, että tämä on kuin Kreikka 1970-luvulla, ja se saattaa hyvinkin pitää paikkansa. 
Saavuimme eilen illallla laivalla Korfulta Sarandaan, joka on 40 000 asukkaan kaupunki Albanian eteläosassa. Sarandasta pohjoiseen alkaa 80 kilometrin mittainen Albanian riviera, ja olimme varanneet Airbnb-majoituksen Himaresta, 50 km Sarandasta. Ystävällinen taksikuski Rainer kyyditsi meidät 90-lukulaisella mersullaan perille 30 euron hintaan. Matkalla näimme vuoristokyliä, tiellä laiduntavia lammaslaumoja, huikean auringonlaskun Joonianmereen ja ajoimme melkein yhden kolarin – Rainerin mielestä emme ilmeisesti olleet lähelläkään. Hän väänsi radiokanavalta vain lisää italoiskelmää ja selosti alkeellisella englannillaan sunnuntaina käytäviä vaaleja ja osoitteli rantoja. 

Kun saavuimme perille Himareen, isäntämme Jorgo saatteli meidät huoneeseemme Beleri Houseen ja iski rakipullon ja lasit pöytään. Jorgon tarina lienee tyypillinen nelikymppisen albaanin stoori: hän lähti rajojen avauduttua ulkomaille opiskelemaan ja töihin, palasi viisi vuotta sitten kotikonnuilleen, rakennutti tyylikkään talon ja isännöi nyt turisteja. Albania kiinnostaa turisteja, mutta matkailun kasvua hillitsee lentokentän puute; lähin kansainvälinen kenttä on pääkapunki Tiranassa, tuntien matkan päässä. Mutta Jorgon mukaan Sarandaan on suunnitteilla kansainvälinen lentokenttä. Veikkaan, että turismi räjähtää käsiin. Kuka voisi vastustaa kirkasta vettä, jylhiä maisemia ja turkkilaista ja italialaista keittiötä yhdisteleviä herkkuja? Vapise Kroatia. 
Niin, mutta tänään kävellessämme Villen kanssa Himaren rantakadulla tunsimme lähinnä itsemme nähtävyyksiksi. Ulkomaalaisia turisteja. Kaupan myyjät lähestyvät ystävällisesti mutta varoen – etteivät vieraat vain säikähdä. Ravintoloitsijat lähettävät tarjoilijoista nuorimmat ja kielitaitoisimmat palvelemaan. Uusia taloja ja hotelleja nousee bunkkereiden ja vanhojen asumusten viereen. Tänään rantabaarissa oli vain albaniankielinen kyltitys, mutta pian sekin korvautunee englanninkielisellä. Vielä ollaan siinä vaiheessa, jossa rantaravintolaan astuva turisti nyökkää iloisesti nähdessään toisen ulkomaalaisen. Ihmiset ovat ystävällisiä ja innokkaita. “Saako teiltä jääkahvia”, tiedustelin tänään rantabaarissa. “Yes”, vastasi tarjoilija ja kysyi heti perään: “mitä se on?”. Niinpä niin. Mutta jääkahvista tuli tosi hyvä. Täällä osataan kahvit, burekit, viinit ja juustot. 

Aamupäivällä kävin nostamassa lekejä ja menin takaisin markettiin maksamaan vesipullon. Otin samalla uuden pullon ja ajattelin maksaa senkin.  Eilisiltainen ukko istui tiskin takana ja muisti minut. 
“Where are you from?”
“Finland.”
“Aa.. Finlandia, Helsinki! Friends!”, ukko elehti. 
Ojensin 5000 lekin seteliä, joka on noin 49 euroa. Ukko pudisti päätään ja osoitti: ei ole tarpeeksi vaihtorahaa. Mutta mitäpä se haittaa. 
“You take it and come back tomorrow.”

About the author

Viihdyn kohteissa, jotka eivät ole ihan vielä turistien suosiossa, ja teen löytöjä tuttujen kaupunkien sivukujilta. Airbnb. Ystävät. Ruoka. Viini. Fiilistely. Tervetuloa mukaan!

4 Comments

  1. Milla - Pingviinimatkat
    June 19, 2015 at 3:26 am
    Reply

    Albania kiinnosteli jo muutenkin, mutta tämän myötä saatoin menettää sille palan sydäntä ilman et olen edes käynyt siellä <3 Ihanaa lomaa ja juhannusta!

  2. Anne Salmela
    June 19, 2015 at 4:56 am
    Reply

    Aa, kuinka mielenkiintoista! Olen syksyllä mahdollisesti lähdössä Albaniaan, joten mielenkiinnolla suhtaudun kaikkiin kirjoituksiin maasta 🙂 Koko Balkan on muutenkin jotenkin niin mystinen, kiehtova ja erilainen; siellä kun tuo massaturismi ei samalla tavalla ole vielä päässyt valoilleen kuin Etelä-Euroopan naapureillaan.

    Anne | Metallia Matkassa
    metalliamatkassa.com

    PS: en pystynyt jättämään kommenttia pelkällä nimellä ja blogin osoitteella, se vaihtoehto olisi varmaan hyvä ottaa käyttöön! Ei ollut vaihtoehtona kuin google-tili tai OpenID-vaihtoehdot; kumpaakaan en juuri käytä blogien kommentoinnissa!

  3. Laura
    June 19, 2015 at 5:45 am
    Reply

    Kiitos Milla ja Anne! Tosiaan, blogini on teknologisesti samalla tasolla kuin Albanian autokanta. Pahoittelut – ja kiitos vinkeistä! Koitan fiksata asian, kun pääsen kotiin. Tänään matka jatkuu Ksamiliin.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *