Blog posts

“Ihan sama, kunhan aurinko paistaa” Eli tytöt, jotka eivät halua lomailla Kanarialla, matkustivat Las Palmasiin

Gran Canaria, Kanaria, Las Palmas, maaliskuu, matkakertomus, Plya del Ingles, Reina Isabel, tyttöjen reissu



Illan viileä ilma hiipiii ravintolan terassilta sisään. Televisio näyttää ampumahiihtoa ja Lauri Tähkä pauhaa kaiuttimissa. Kulautan olueni loppuun Seiskaa laiskasti selaillen ja kaivan laukusta neuletakin ohuen hellemekkoni päälle. Onhan kuitenkin vasta maaliskuun alku. Nälkä kurnii – pitäisikö ottaa jotakin syötävää? Uuniperuna kuulostaa hyvältä. Seuralaiseni Miss Mbmj tilaa ruuan ja uuden oluen. “Mä taidan ottaa perunaa odotellessa salmarin”, sanon tarjoilijalle suomeksi. Miss Mbmj kohottaa kulmiaan valinnalleni. “Salmari siis. Iso vai pieni?” kysyy tarjoilija. Anteeksi mitä – ISO salmari? Taustalla Lauri Tähkä on vaihtunut Juiceen. Nojaan seinällä olevaan ryijyyn, valitsen pienen eli nelisenttisen juoman ja totean seuralaiselleni “Eiks tää olekin se reissun elämysmatkaosuus?” Hän nauraa. Kaappikello raksuttaa. Olemme Playa del Inglesin Mummolassa.


Uu Las Palmas, sun luoksesi aina jään… Miten päädyimme tänne? 

Pimeän ja vetisen joulun jälkeen oli päästävä lomalle. Missä saisi maaliskuussa aurinkoenergiaa ja rusketusta viideksi päiväksi, ilman aikaeroja ja pitkiä lentoja? Ja olisi kiva, jos olisi vähän autenttista paikalliskulttuuriakin. Siinä kriteerit, joiden perusteella Las Palmas de Gran Canaria valikoitui kohteeksi. Aloin oitis haaveilla kuumasta hiekasta, sangriasta ja Espanjan kypsistä tomaateista. Tiesimme, että säät ovat usein epävakaat saaren pohjoisosassa, mutta luotimme onneen. “Ja onhan siellä nyt lämpimämpi kuin Suomessa.” Näillä toivein hyppäsimme keskiviikkona kaksissa naisin Norwegianiin, Miss Mbmj elätellen toivoa 100 % viidestä rusketuksentäyteisestä rantapäivästä. 

Saavuimme keskiviikkoiltana viileään lomakaupunkiimme, ja millaista salaattia sainkaan eteeni illan random-ravintolassamme: avokadosiivuja ja haaleanvärisiä, kovia tomaatteja. Kesä ei ollut vielä selvästikään tullut. Tomaatitkin olivat raakoja. 

Torstai toivoa (ja 20 % ruskettumista) täynnä

“Kylhän tää vähän surkeelta näyttää”, sanoin ja selasin kännykällä sääennusteita hotellimme Reina Isabelin runsaan aamiaisen äärellä. Ikkunasta avautuva panorama Las Canteras -biitsille (The best urban beach in Europe, kuten mainoslause kuului) näytti masentavan pilviseltä. Ei ainuttakaan aurinkotuolia edes. Hetken pähkittyämme hyppäsimme paljaine kanankoipinemme bussiin numero 30, “Faro Maspalomas”.

Ihme tapahtui: alle tunnin kuluttua Gran Canarian eteläkärjen aurinko jo kuumotti kasvojamme linjurin ikkunan läpi. Jäimme pois päätepysäkillä Maspalomasin majakalla ja kävelimme rannalle. Rantatuolit, romaani, kylmä virvoke ja pilvetön taivas – juuri tätä haimme! Muutama tunti sujui helteessä kuin siivillä.


Maspalomas was a totally different (= sunny and hot) world compared to Las Palmas.

Kun päivän d-vitamiiniannos alkoi täyttyä, ehdotin, että kävelisimme rannan ja dyynien kautta Playa del Inglesiin.
“Saadaan vähän sitä kunnon turisti-Kanariaakin! Me oltiin Alanmiehen kanssa vuonna 2011 tuolla Riu Maspalomas -hotellissa”, viittasin siihen ainoaan siihenastiseen Kanarian-matkaani ja osoitin valkoista kattoa horisontissa. Se matka oli sujunut hotellin uima-altaalla akkuja ladaten ja Inglesin meininkiä ihmetellen. Lopulta vedimme perseet olalle suomalaisen lentohenkilökunnan kanssa jossain kellaridiskossa ja totesimme, että eihän tämä pakettimatkailu hullumpaa ollut. Pelikaaneja turpiiniin vaan.
“Kauankohan sinne kävelee?”
“Varmaan jotain 20 minsaa”, totesin optimistisesti.


The Maspalomas dunes make you thirsty.


Katinkontit. Reitti oli kyllä upea – ensin vesirajassa aaltojen huuhdellessa varpaita, ohi nudisti- ja sateenkaarirantojen ja lopuksi dyynien huippuja pitkin – mutta se kesti melkein tunnin. Janotti. Muistin, mistä virvokkeita saa. Niinpä päädyimme Inglesin Mummolaan.

“Olipa kiva nähdä tällainen perinteinen Kanaria-kohdekin”, Miss Mbmj sanoi, kun bussi kiidätti jo meitä takaisin Palmasiin. Ruotsalaisten danskvälliin emme sitten lähteneet. 

Perjantai ja Palmasissa paistaa (40 %)

Turhaan ei hotellin apupoika asetellut aamulla rantatuoleja hiekalle, vaikka me tuijotimme aamupalaravintolasta taas epäillen taivaan pilvimattoa. “Tää on just mun tuuria”, Miss Mbmj aloitti.


Shine or no shine? 
An everyday dilemma captured from our balcony (to the city).


Lähdimme käymään El Corte Ingles -tavaratalossa, ja sillä aikaa aurinko murtautui esiin. Olipa ilo olla väärässä! Reina Isabelin kattoterassi oli positiivinen yllätys joihinkin nettisivujen kulahtaneisiin kuviin verrattuna. Mukavat tuolit ja trendikäs baari. Miss Mbmj oli etukäteen epäillyt, malttaisinko minä maata paikallani tuntikausia, mutta olin käynyt aamulla testaamassa hotellin panoramakuntosalin, ja ainahan oli myös uima-allas. Sekä hyvä kirja. Pärjäsin siis hyvin!

Reina Isabel pool area was way better than we expected.

Maaliskuun alussa Las Palmasissa on karnevaalien päättäjäiskausi, ja olimme suunnitelleet menevämme suureen Drag Queen Galaan. Harmi vain, että liput oli myyty loppuun kuulemma kahdessa tunnissa. Halusimme kuitenkin juhlistaa perjantaita, ja the Guardianin sekä espoolaisen kanssaturistin vinkin perusteella taivalsimme illalla rantakadun pohjoispäähän La Marinera -kalaravintolaan. Taivas oli pilvistynyt ja aurinko laski tulipallona kukkuloiden taakse. Istahdimme näköalaikkunan taakse ja tilasimme herrasmiestarjoilijalta pullon Anna de Codorniuta. Valitsimme vitriinistä päivän kalansaaliin grillattavaksi sekä alkupaloiksi minimustekaloja (baby squids) ja valkosipulikatkarapuja. Skål! Keskustelu kulki golf-aiheisista deitti-ilmoituksista oikeinkirjoituksen finesseihin – mistäpä sitä iloiset naiset muusta lomallaan puhuisivat kuin pilkkusäännöstä! Kun kävin vessassa, sinne törmäsi keski-ikäinen mies punaamaan huuliaan, ja tajusin, että kohta olisi aika lähteä aistimaan drag-karnevaalitunnelmaa Santa Catalinan puistoon.


A local family getting ready for the carnival evening. 
The dog was dressed as a dalmatian! 🙂

Mun mielikuva drag show’sta oli tähän asti ollut suomalainen artisti, joka käy biisien välissä lakanan takana vaihtamassa jenkkikassista Anita Hirvosen kiharat Kikan peruukkiin. Ero on samantapainen kuin jos menisi maalaiskylän kesäteatteriesityksestä Oscar-gaalaan.
“Ihan mieletöntä”, oli tuomiomme, kun istuimme puistossa terassilla juomassa jääkylmää olutta ja katsomassa drag queeneja televisiosta. Ääntä tv-ruudussa ei ollut, koska itse show tapahtui parhaillaan selkämme takana huumaavalla volyymilla. Spektaakkelin täydensivät taitavat taustatanssijat. Ja ne asut!! Lady Gagakin kalpenisi. En vieläkään tajua, miten kukaan voi tanssia kolmenkymmenen sentin tolppakoroilla. Pukukavalkadi ei rajoittunut vain esiintyjiin, vaan myös yleisö sekä katsomossa että kaduilla oli pukeutunut mielikuvitusasuihin. Tutut ja trikoot vaikuttivat olevan poikien suosiossa. “Mä haluaisin nähdä sen juhlan Suomessa, jonne koulupojat pukeutuvat ballerinoiksi”, ihmettelin. Onnistuisikohan edes vitsinä?

What a drag queen gala in Las Palmas! I had never witnessed this kind of spectacular show. 
(Photo from the Official carneval site http://lpacarnaval.com)

Lauantain kaupunkilomalla Trianassa ja Veguetassa (aurinko tukevasti piilossa)

Oli pakko saada vähän breikkiä auringonpalvonnasta, ja sää sekä seuralaiseni punaiset käsivarret suosivat tätä ideaa. Huristelimme bussilla Veguetaan, joka on Las Palmasin vanha kaupunki. Kaduilla oli ihanan hiljaista.

 The Columbus museum next to the Cathedral. 
Christopher Columbus used to hang around here during his stop-over 
when going to America and coming back.

 Empty streets and beautiful buildings of Triana.


Kiertokävelyn jälkeen istuimme ihailemassa siirtomaalaistyylistä aukiota perinteikkään Hotel Madridin terassilla. Brittien vaikutus näkyi selvästi. Parin putiikin kautta päädyimme Trianan shoppailukadulle, josta shoppailulakosta kärsivä Miss Mbmj bongasi ihanat Unisan sandaalit. Ikävä kyllä myymälähenkilökunta ei löytänyt toista paria mistään, joten lakko pysyi, Minä ostin paikallisia hilloja, kosmetiikkaa ja paikallisen Bimba & Lola -merkin korvikset ja sormuksen.

Tripadvisorin “What’s near me now” -palvelu ohjasi meidät lounastapaksille melko surkeaan Tapamundi -baariin (joka jostain syystä oli saanut 4,5 tähteä!). Jätimme osan raakapakasteista syömättä ja päätimme satsata iltapäiväcavaan. Kävelykujalta löytyi pieni La Coqueta de Cano -niminen baari, ja siinä tiskin ja ison ikkunan väliin asetellussa pöydässä olisimme voineet istua pidempäänkin kuin kahden lasillisen ajan. Ulkopöytiin oli kokoontunut iso naisseurue iltapäivän feministimielenosoituksen jälkilöylyille, ja toisessa pöydässä nautti kahvia keski-ikäinen miespari. Baaritiskillä piti elämää viisihenkinen paikallinen perhe, ja baarin omistaja ja tarjoilija leikkasivat tiskin takana kinkkua, kaatoivat oluita ja valmistivat pieniä tapaksia asiakkaiden kanssa keskustellen. Hyvin tunnelmallista. Skoolasimme uudella tuttavuudella, Codorniun Benjamin-cavalla. Mmm. Henkilökunta olisi varmasti mielellään osallistanut meidätkin keskusteluun, mutta yhteinen kieli uupui.
“Harmi kun ei osata espanjaa.”
“Täällä kun olisi muutaman viikon, niin varmasti oppisi.”
“Jos meidän hotelli olisi tällä alueella, tästä baarista tulisi varmana meidän lokaali. Joka iltapäivä pistäytyisimme juomilla, ja kolmantena päivänä henkilökunta jo tunnistaisi meidät…”
Tässä se taas tuli: loman kiireetön hetki, kun on jo sujahtanut paikalliseen elämänrytmiin ja tietää, että aikaa vielä on.



 La Coqueta de Cano. 
Quiet afternoon in Triana.


Illalla rannalla pidettiin karnevaalin päätös, Sardiinin hautajaiset. Söimme paellaa rantakadun Mes 39 -kuppilassa, ja seurailimme katseellamme mustiin pukeutuneita paikallisia. Kun ensimmäiset ilotulitteet syöksähtivät taivaalle, kiiruhdimme katsomaan. Olipa maahanpanijaiset! Mistä näitä karnevaali-ideoita oikein tulee? Selitys sardiinin (ja naisiksi pukeutuneisiin miehiin) löytyy esimerkiksi tästä blogista. Las Canteras oli kuulemma kerännyt 80 000 juhlijaa.


 The last day of the Las Palmas Carneval on the Canteras promenade.

“Ihanaa, kun nämä kehittävät tällaista kolean vuodenajan piristykseksi”, hehkutin. Kun välillä on pilvistä ja tomaatitkin raakoja. “Miksen ottanut mun halloween-kostyymia mukaan, se ois mennyt ihan täydestä!”


Sunnuntai San Agustin (60 % rusketuspäiviä – toivoa on!)

Karnevaalienergia taisi tarttua, sillä heräsin sunnuntaina jo ennen kahdeksaa (se on aika helppoa, kun kello on kaksi tuntia Suomea vähemmän!) ja pinkaisin lenkille Las Canterasille. Nautin. Nautin ilmasta, joka salli hihattoman paidan. Kuivasta kiveyksestä lenkkareiden alla. Heräilevät kaupungin tunnelmasta. Maisemasta aallonmurtajalta, lainelautailijoiden tempuista ja lopuksi meressä kahlaamisesta. Jee, olen uusi ihminen! Jee, olen nuori sielu, lauloi Olavi Uusivirta Spotifyssä, kun reippaana loikin takaisin huoneeseemme.

Ilma ei ollut yhtä aurinkoinen kuin me Olavin kanssa, ja niinpä tuttu bussi 30 kuljetti meidät taas etelään. Tällä kertaa hyppäsimme pois ekassa kohteessa, San Agustinissa, joka on skandinaavien (lue:ruotsalaisten) juuret ja henkinen koti Kanarialla. Aurinko pysyi sitkeästi pilvien sisällä vielä lähestyessämme rantaa, ja Miss Mbmj oli jo menettää sekä uskonsa että hermonsa mun optimismiini. “Kyllä se sieltä tulee. / Voi pilvienkin läpi ruskettua. / Ollaanhan me jo saatu kaksi aurinkopäivää.” Ja niin edelleen. 🙂

San Agustin beach. 

Mutta kun levitimme pyyhkeet, aurinko alkoi paistaa, ja kaivoimme oitis laukuistamme marketista hankkimamme pienet Codorniu Benjamin -cavat, Siitä se rantapäivä taas sukeutui. “Marc vaihtui Benjaminiin”, Miss Mbmj virnisteli. Päivän paras ylläri oli rantakuppila Boccalinon lounas. Harkitsimme jo jotain fiinimpää mutta koska terassi oli täynnä syöjiä, päätimme valita läheisen ja nopean. Onneksi valitsimme! “Fresh fish of the day” -taktiikkamme toimi, ja saimme superherkullisen kokonaisena paistetun kalan kaikkine tilpehööreineen. Njam! Tarjoilija – liekö ollut omistajapappa – toi Erdingeriä jäähdytetyissä tuopeissa ja vitsaili sekä vinkkaili silmää söpösti. Ihana paikka. Ajattelin kirjoittaa TripAdvisoriin jotain mukavaa, mutta ei tämä mesta ole edes siellä.

Ordering fresh fish of the day is a guaranteed success. 
Boccalino in San Agustin. 

Kun tuuli yltyi ja toi mukanaan ilmaisen hiekkatomukuorinnan auringon rasittamalle iholle, ajelimme takaisin Palmasiin, jossa tuuli vaihtui pian sateeksi. Kipitimme varpaat ja sormet kohmeessa La Oliva -ravintolaan. Palvelu oli niin hidasta, että se (tai sen puute) nauratti jo sekä meitä että naapuripöydän ruotsalaispariskuntaa. Katkaravut, salaatti ja kanarialainen kikhernepata olivat ihan hyviä. Ehkä tälle ravintolalle pitäisi antaa uusi mahdollisuus joskus? Nyt kuitenkin väsytti niin paljon, että skippasimme iltadrinkit.

Tällaistäkö se vanheneminen on? Kolmekymppisenä alkaa kärsiä krapulasta ja kolmevitosena väsymyksestä.

Maanantai altaalla, +25 C ja 80 %

Hotellimme Reina Isabel oli nettiarvioiden mukaan takuuvarma klassikko, ja tämä piti paikkansa. Erityisesti mieleen painuivat monipuolisen aamupalabuffetin juustot, hedelmät sekä cava- ja vodkatarjoilu(!), rantakadun terassi infrapunalämmittimineen, erinomainen sangria, yläkerran vapaassa käytössä oleva spa, jossa ei ollut saunaa mutta huikea Kuollut meri -suolavesiallas ja jopa solarium. Plussaa sai niin ikään siisti ja iso huoneemme, jonka ainoa miinus oli, että se sijaitsi ravintolan alapuolella. Onneksi humppatansseja oli vain tiistaisin ja torstaisin. Sietää mainita myös kaunis respan poika Jaime, joka kärsivällisesti jaksoi neuvoa ja hymyillä eittämättä älykkäille jutuillemme. (Benjamin ja Jaime taisivatkin olla tämän matkan ainoat nimeltä mainittavat kaksilahkeiset.). Hintaa viideltä yöltä tuli noin 650 euroa. Lopullisesti hotelli sai suosiomme, kun kerroimme maanantaina koneemme lähtevät vasta iltayhdeltätoista. “Voitte luovuttaa huoneen klo 12, viettää päivän vapaasti täällä, ja illalla saatte courtesy roomin, jossa voitte käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet.” Mahtavaa. Saimme todellakin ylimääräisen lomapäivän.


The last day by (and in) the Reina Isabel pool. 
I’m trying to catch all the sun I can to survive back home.

Ja millaisen. Aurinko porotti kirkkaansiniseltä taivaalta. Sukeltelin uima-altaassa, luin erinomaista kirjaa (“Onda flickor” by Alex Marwood), kävin vielä kerran lenkillä. Söimme paikallisia erikoisuuksia ja jätskiä rannalla. Miss Mbmj sai aurinkotavoitteestaan 80 % täyteen ja oli tyytyväinen. Vielä ennen lähtöä, suihkunraikkaina, nautimme hotellin sangriaa, joka oli oikeasti parhaimpia koskaan.

Miss Mbmj enjoying sangria on the Reina Isabel terrace. 
(Photo by Miss Mbmj)

Summa summarum

“Tämä oli kyllä onnistunut matka”. totesimme. Oli hauskaa, että hotellin kulmalla olivat karnevaalien päätapahtumat ja tietenkin upea ranta. Mutta ensi kerralla valitsisimme hotellin Trianasta. Se kaupunginosa jäi mieleen kylämäisenä, kauniina ja kuitenkin paikallisena. Lisäksi siitä olisi vartin lyhyempi matka etelän aurinkorannalle. Joka päivä voisi käydä kujien baareissa nauttimassa iltapäiväjuoman ja seurailemassa paikallisten ja turistien touhuja. Parin päivän kuluttua voisi jo tuntua kuuluvansa kalustoon. Ehkä oppisi muutaman sanan espanjaa.

Kello lähestyi kahdeksaa. Aurinko laski ja pojat keräsivät rantatuoleja taas pois. Tuulikin puhalsi terassille. Ilma oli viilennyt nopeasti. 

“Siirryttäisiinkö kuitenkin tuonne infrapunalämmittimen alle”, kysyi Miss Mbmj, kun vedin villahuivia kaulani ympärille.
Nousimme korituoleista ja siirryimme lämmittelemään.

Raa’at tomaatit ja raaka tuuli. Ei kuitenkaan ollut kesä vielä.



A= Hotel Reina Isabel. We really like the Vegueta/Triana part of town, and it would also be a quicker access to the beaches in the South. Maybe next time?


About the author

Viihdyn kohteissa, jotka eivät ole ihan vielä turistien suosiossa, ja teen löytöjä tuttujen kaupunkien sivukujilta. Airbnb. Ystävät. Ruoka. Viini. Fiilistely. Tervetuloa mukaan!

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *