Blog posts

Itä-Eurooppa vol. 2: Transnistrian Tiraspol – Euroopan Pjongjang?

Itä-Eurooppa vol. 2: Transnistrian Tiraspol – Euroopan Pjongjang?

Moldova, reppureissaus, Transnistria

Inspiraatio Itä-Euroopan kiertueelle lähti Transnistriasta, joka on kommunistinen wannabe-valtio Moldovan ja Ukrainan välissä. Muistan kyllä sen maaliskuun lauantain, kun istuimme Villen kanssa  Turussa myöhäisellä lounaalla tutkimassa karttaa. Olimme juuri hylänneet Bulgarian matkakohteena. “Mennäänkö käymään Transnistriassa?”, Ville ehdotti puoliksi vitsinä. Googlasin aihetta ja löysin Leninin patsaita, armeijan tankkien kuvia ja otsikoita kuten “maa jonka ei pitäisi olla olemassa” tai “aikamatka Neuvostoliittoon”. No jo! Ei varsinainen turistirysä, mutta takuulla omaleimainen paikka. Seuraavana päivänä junassa matkalla kotiin teimme matkasuunnitelman. Päivitin sen Instaan ja sain oitis seuraajakseni herra Sivakovin, joka on jonkinlainen poliittisen nuorisojärjestön johtaja Tiraspolissa, Transnistrian pääkaupungissa. “Sivakovista voi vielä olla hyötyä”, mä totesin. Kuulosti ihan agenttileffalta!

Kun sitten juhannusviikolla istuimme Chisinaussa paikallisbussin littanaksi hikoilluilla penkeillä ja odotimme helteessä bussin lähtemistä, alkoi mietityttää, onko tässä mitään järkeä. Bussiaikatauluista ei kukaan tiennyt mitään sen paremmin hotellin respassa kuin bussiasemallakaan, mutta päättelimme, että bussi lähtee kun se on täynnä. Ainakin olimme oikeassa autossa, sillä kuski markkinoi kyytiä Tiraspoliin suureen ääneen huutelemalla bussin etuovella. Kymmenen minuutin välein moldovalaiset mammat kävivät kauppaamassa mehujäätä tai leivonnaisia bussin käytävillä. Ja lopulta auto täyttyi. Se kurvasi matkaan. Muistelin samanmoisia menopelejä näkyneen Suomessakin – kun olin esikouluiässä! Ilmastointi hoitui parin kattoikkunan kautta, ja kokeneemmat matkalaiset olivatkin älynneet asemoida itsensä tuoleihin, joihin kävi viilentävä ilmavirta. Lienee turha sanoa, että me emme kuuluneet heihin, vaan saimme leyhytellä ihan itse matkaliput viuhkoinamme koko parituntisen matkan.

IMG_3130
Lääh… Paikallisbussilla Chisinausta Tiraspoliin.

Puolentoista tunnin kuluttua lähestyimme Transnistrian rajaa. Olin lukenut varoituksia rajanylityksestä. Kuulemma koppalakit voivat olla hankalia ja vaatia lahjuksia joko maahan tullessa tai sieltä poistuessa. Olin toiminut Wikitravelin ohjeen mukaan ja kirjoittanut venäjäksi lapun, jossa kerrotaan, että tiedämme rajanylityksen olevan maksutonta, sekä puhelinnumeron, johon soitamme, mikäli hankaluuksia tulee. Kaiken lisäksi olin kirjoittanut lappuun myös herra Sivakovin tiedot. Mietin, että viimeistään paikallinen “ystävä” saa heidät toisiin ajatuksiin! Kaikki sujui kuitenkin ongelmitta. Jonotimme paikallisten ja parin saksalaisen pojan kanssa. Virkailija tutki passimme ja antoi meille tiketin, jossa oli printattuna maahantuloaika. Hän muistutti, että meidän on poistuttava 24 tunnin sisällä, ellemme halua joutua maasta poistuessa ongelmiin. Pidempi oleskelu vaatisi jonkinlaisen rekisteröitymisen.

Transnistria
Transnistriassa saa oleilla vapaasti vain 24 tuntia. Alueella on myös omat ruplat, joita piti vaihtaa pankissa. Nordean MasterCard ei toiminut mutta OP:n Visa pelasti tilanteen.

Mikä ihmeen Transnistria?

Transnistrian kommunistisella hallintoalueella on mielenkiintoinen tausta. Se oli aikanaan ihan tavallinen osa Neuvosto-Moldovaa, mutta Neuvostoliiton hajoamisen alla Transnistrian alue ajautui kieliriitaan Moldovan kanssa. Moldovassa haluttiin julistaa moldova (eli käytännössä romania) ainoaksi viralliseksi kieleksi. Syntyi kiista, jonka päätteeksi vuonna 1990 Transnistria julistautui itsenäiseksi. Alueella kahinoitiin vuosia, mutta lopulta tilanne rauhoittui. Transnistriassa otettiin käyttöön Neuvostoliiton perustuslaki, jota on myöhemmin vähän modernisoitu. Vuonna 2006 pidetyissä vaaleissa (ainakin virallisesti) peräti 97 % transnistrialaisista äänesti itsenäisyyden puolesta. Alueen tavoitteena on liittyä Venäjän federaatioon, mutta se on vaikeaa, koska Venäjäkään ei ole tunnustanut aluetta itsenäiseksi. Jonkinlainen autonomia heillä kuitenkin on.

Transnistriassa asuu reilut puoli miljoonaa ihmistä, ja taloudellisesti heillä pyyhkii vähän paremmin kuin emä-Moldovalla, sillä juuri tällä alueella Moldovaa on aika paljon teollisuutta ja sähköntuotantoa. Tuntuukin hullulta, että kieliriidasta voi poikia tällainen show: vähän kuin jos perussuomalaiset ajaisivat läpi lain, jossa suomi on maamme ainoa virallinen kieli ja koko homma päättyisi siihen, että suomenruotsalaiset valloittaisivat rantakaistaleen Vaasasta Hankoon ja anoisivat sen liittämistä Ruotsiin!

Vihdoin Tiraspolissa! Talsimme nälkäisinä ja hikeä valuen linja-autoasemalta Hotel Russiaan, jota herra Sivakov oli meille Instagramissa suositellut Tiraspolin parhaana hotellina (49 euroa per yö). Saksalaiset pojat kulkivat samaa matkaa ja olivat hermostuneita siitä, että olivat kommunistisella alueella. He aikoivat lähteä seuraavalla bussilla Ukrainaan. Meistä kaikki näytti hyvin tavanomaiselta. Ainoastaan vähän autiolta.

FullSizeRender (30)
Tervetuloa Tiraspoliin! Olisin oikeasti halunnut ostaa sandaalit, mutta jotenkin tuo Tellus-mallisto ei kuitenkaan puhutellut.

Hotel Russia ja parhaat pelmenit

Autio oli myös Hotel Russia, mutta onneksi virkailija puhui englantia. Saimme huoneen, joka oli normaalia bisneshotellitasoa, ja pääsimme suihkuun ja vaihtamaan vaatteet. Ilmastointikin toimi.

FullSizeRender (33)
Miten niin helle? Miten niin sinivalkoinen raita näyttää hyvältä? Villen isänmaallinen t-paita-arsenaali kuivumassa Hotel Russiassa.

”Onkohan täällä ketään muita”, ihmettelin Villelle tyhjillä hotellikäytävillä. Hotellissa kävi vain käteinen, joten kävelimme pankkiin vaihtamaan Transnistrian ruplia. MasterCard oikutteli, mutta onneksi Visa toimi. Operaatio vei yli puoli tuntia kaikkine passien skannauksineen – etenkin kuin yhteistä kieltä ei ollut. Onneksi meillä molemmilla oli passissa vielä vanha kyrillisillä aakkosilla kirjoitettu Venäjän viisumi, niin henkilötietojen käsittely ripeytyi.

Kumanek on Tiraspolin parhaita ravintoloita.

Kävimme lounaalla Kumanek-nimisessä ravintolassa, joka oli rakennettu viihtyisään hirsitaloon. Olimme ainoat asiakkaat. “Missä hitossa kaikki ovat?”, ihmettelimme. Ystävällinen tarjoilijatar toi kuitenkin meille ripeästi tuopit viilentävää olutta ja keittiön tervehdykset.

Söimme alkupalaksi rapeaa salaattia ja pääruoaksi pelmeneitä.
13840446_10153565313071809_477253554_o
“Täällä idässä osataan kyllä nämä sieniruuat”, totesin ähkyn partaalla.

Minun sienipelmenini olivat samaa herkullista tasoa Moskovan Cafe Pushkinin kanssa.  Otimme digestiiviksi paikallista konjakkia eli Kvintiä. Se maistui mielestäni armanjakilta – mikä on kehu, sillä en erityisesti pidä konjakista. “Tätä pitää ostaa tuliaiseksi.”

Kommunismi tänään vs. kommunismi kasarilla

Lenin
Huhtikuussa kävimme Moskovan patsaspuistossa, jossa Leninit oli jätetty heitteille. Täällä Vladimir-setä saa kuitenkin edelleen paistatella paraatipaikalla hallintorakennuksen edessä.

Niin, se kommunismi. Omakohtaisia kokemuksia minulla siitä ei juuri ole. Muistan vain, kuinka vanhemmat toivat 80-luvulla Leningradin-matkoiltaan tuliaisiksi hassuja kumisia eläinleluja ja Lenin-rintamerkkejä, vaikka olin pyytänyt Barbie-nukkeja. “Ei siellä ole barbeja”, äiti selosti. En voinut käsittää moista kohtaloa: ettäkö neuvostoliittolaislapset leikkivät vain surkeilla kumisilla eläinhahmoillaan!?

Kun olin noin kymmenvuotias, kävimme Viipurissa. Kaupoissa ei ollut oikein mitään muuta kuin jonot ja suolakurkkuja purkeissa. Niinpä oli pakko mennä sisään, kun Tiraspolissa vastaan tuli Sheriff-supermarketti. Oh-hoh. Täällähän ne ihmiset ovat! (Tai sitten työpäivä oli vain päättynyt.)

FullSizeRender (31)
Yksinäisistä suolakurkkupurkeista ei ollut jälkeäkään, vaan hyllyt notkuivat herkkuja tuoreista vihanneksista, Coca-Colasta ja Heinekenistä alkaen. Leipäosasto oli samaa tasoa suomalaisten markettien kanssa.

“Mä taisin lukeakin tästä. Tämän on perustanut sama kaveri kuin sen ison futisstadionin ja luksusautokaupan, joiden ohi ajettiin, kun tultiin kaupunkiin”, sanoin Villelle. Ja todellakin: Sheriff on Transnistrian toiseksi suurin yritysrypäs, johon kuuluu kauppoja, huolto-asemia ja jopa tv-kanava. Se toimi pitkään monopolina ja sen johto on vahvasti kietoutunut Transnistrian politiikkaan. Muistin katsoneeni BBC:n dokumentin, jossa toimittaja antoi ymmärtää, että kaikki liiketoiminnan osa-alueet eivät välttämättä kestä lähempää tarkastelua. Jonkinlainen Moldovan Berlusconi-imperiumi siis. Tuimme silti sen liiketoimintaa parin vissypullon verran ennen kuin jatkoimme matkaa keskustaan.

Tiraspol
Tiraspolin kuvatuimpia nähtävyyksiä. Tankki ja kirkko sulassa sovussa.

Tiraspolin tankit, patsaat ja Mafia

Keskustassa näimme sen Tiraspolin, joka oli käynyt jo matkablogeista ja netin valokuvista tutuksi: Leninin patsaita, neuvostomuistomerkkejä ja tankki. Etsimme matkamuistomyymälää mutta löysimme vain Kvint-alkoholimyymälän sekä pari kojua, joissa paikalliset naiset myivät itse tekemiään rintamerkkejä ja avaimenperiä.

FullSizeRender (32)
Kvint-konjakki oli ainoa kunnolla tuotteistettu matkamuisto. Toisin kuin esimerkiksi Albaniassa, Tiraspolissa ei ollut myynnissä edes Transnistria-t-paitoja.
Moldovassa – Transnistria mukaan lukien – ei ole yhtään merenrantaviivaa. Dnepr-joki vilvoitti tiraspolilaisia hellepäivänä. Ja diskonjytke soi jokilaivoilta niin lujaa, että vähän jo nauratti.

Illalla palasimme keskustaan. Söimme ihan hyvää sushia Mafia-nimisen ravintolan terassilla ja joimme mojitot. Ravintolan alakerrassa tyttöseurue lauloi venäjäksi karaokea, ja terassilla istui nuorisoa näpeltämässä kännyköitään. Iltaelämä tuntui keskittyvän parin korttelin alueelle Mafian ympärille.

FullSizeRender (27)
Mafiassa sushilla.

Tunsin itseni alipukeutuneeksi sortseissa ja hihattomassa paidassa, sillä paikalliset naiset olivat hyvin laittautuneita, ja heidän tyylinsä ei selvästikään ollut skandinaavinen minimalismi vaan italialaistyyppinen näyttävyys. Päätimme palata hotellin suuntaan toista reittiä. Kävelimme korttelin verran sivuun, ja yhtäkkiä olimmekin pilkkopimeällä kadulla, jossa loisti vain Sheriff-liikkeen mainosvalo. “Nyt taas tuntuu siltä kuin olisimmekin jossain Pohjois-Koreassa”, mietimme. Onkohan täällä turvallista?

FullSizeRender (34)
Pääkadulla oli sentään katuvalaistus.

Kävelimme valppaina hotellille – jossa ei edelleenkään näkynyt muita ihmisiä kuin respa ja portieeri. Koko rakennus oli ihan pimeä. Onko täällä enää mitään auki? Respa neuvoi kadun päähän moldovalaisravintolaan, jossa olikin riehakas meininki ja syömingit päällä, vaikka kello huiteli yli puolenyön. Lopulta puikkelehdimme pilkkopimeän kadun kautta takaisin yhtä pilkkopimeään hotelliimme. Ihan kuin koko kaupunki olisi kiinni. Mutta nukkumaan käydessämme kuulimme seinän takaa puhetta. Emme olekaan ainoat asiakkaat!

Euroopan Pjongjang vai ei?

“Mä luulin, että sä olet lähtenyt naapurihuoneeseen bileisiin”, kommentoi Ville aamulla. “Mitä?”, kysyin unisena. “Heräsin yöllä, kun siellä joku nainen huusi ja nauroi niin äänekkäästi, enkä ensin nähnyt sua. Niin ajattelin, että se nainen olet sinä.” “No tottahan minä lähden kolmella venäjän sanallani transnistrialaisia viihdyttämään”, huomautin huvittuneena.

Mutta nyt hotellissa oli taas hipihiljaista. Emme nähneet ketään matkalla ulos aamupalalle. Paitsi respan, jonka kanssa sovimme taksin tilauksesta. Olimme matkalla Odessaan ja ensimmäinen bussi lähtisi vasta, kun 24 tunnin raja olisi mennyt umpeen. Onneksi 40 eurolla pääsisi parin tunnin ajomatkan ja rajanylityksen. Ruplat olisi tuhlattava joka tapauksessa.

Aamupala
Aamupalakahvilaa ei löytynyt. Lopulta päädyimme pubiin, joka lupasi tarjoilla aamiaista. Se oli munakokkelilla ja rusinoilla täytetty lettu kyytipoikanaan smetanaa. Eksoottista mutta ihan hyvää.

Kiersimme vielä markkinat, jossa paikalliset yrittivät nyhtää ylihintaa Spritestä ja Coca-Colasta, mutta torppasimme nyhtöyritykset ja siirryimme seuraavalle kojulle. Kohta piti kiiruhtaa taksiin, jossa arvatenkaan ei olisi ilmastointia. Juomaa siis tarvittiin.
“Ei tämä nyt ihan mikään Pjongjang ollut”, tuumin Villelle vuorokauden kokoemuksella Transnistriasta.
“No ei. Paitsi yöllä tuli sellainen fiilis, kun oli pimeää eikä ketään missään.”
“Niin. Mutta jos täältä lähtee ultimate-Neuvostoliitto-kokemusta hakemaan, niin ehkä vähän pettyy.”
Lähdimme kävelemään hotellille läpi kukkamyyjien kojujen. Vapaana juossut koira katseli meitä toiveikkaana.
“Mutta tulipa nähtyä taas yksi maa. Vai lasketaanko tätä?”
“Mä ainakin lasken. Kerran oli passintarkastus ja kaikkea”, totesin.
Mutta olihan tämä vain pintaraapaisu johonkin, mikä näytti neuvostokulissilta. Olisi kiinnostavaa tietää enemmän.

FullSizeRender (35)
Taksilla Odessaan. Rajanylityksessa oli jonoa, mutta kaikki sujui muuten helposti.

Parin tunnin päästä olimme jo Ukrainan puolella. “Ei tällekään sitten käyttöä ollut”, tuumin ja heitin herra Sivakovin yhteystiedot sisältäneen rajanylityslapun roskiin. Mutta aivan roolitta hänkään ei jäänyt. Sain nimittäin häneltä pitkän viestin, jossa hän suositteli Transnistrian vierailukohteita. Kirjaan ne nyt tähän teidän muidenkin iloksi.

“Hi, Laura! It’s nice that you have decided to travel in our small state! You can stay in a hotel Russia – a very decent place. I advise you to visit the fortress of Bendery, Sheriff sports complex, central museum and memorial of Fame in Tiraspol, the memorial complex in Bendery, Noul Neamţ Monastery, Museum Bender tragedy, Tiraspol fortress, wine and cognac factory Kvint. in general, we have something to show to tourists are welcome!

Että ei muuta kuin Transnistriaan!

Seuraavaksi kirjoitan Mustanmeren helmestä eli Odessasta, jonne menimme odotuksitta mutta joka olikin lopulta reissun kohokohta.

About the author

Viihdyn kohteissa, jotka eivät ole ihan vielä turistien suosiossa, ja teen löytöjä tuttujen kaupunkien sivukujilta. Airbnb. Ystävät. Ruoka. Viini. Fiilistely. Tervetuloa mukaan!

13 Comments

  1. Kohteena maailma / Rami
    July 27, 2016 at 2:17 pm
    Reply

    Tämä oli meidän työporukalla työn alla ja päivät oli lyöty jo lukkoon Kiovan&Tshernobylin reissun jälkeen. Sitten alkoi kaikki lähtemään kuki eri teille ja reissu jäi tekemättä – ainakin toistaiseksi 🙁 Harmi sinänsä, aivan mielenkiintoinen olisi ollut käydä ja samalla Moldovassa pitkän viikonlopun verran. Mielenkiintoista on siis lukea, mistä olemme jääneet paitsi.

    • Laura
      July 27, 2016 at 3:13 pm

      Aijaa, no pahus! Mutta tuskinpa se sieltä minnekään ihan heti katoaa. Uutta reissua vaan suunnittelemaan. Pallontallaajissa joku kehui tuota Benderiä.

  2. Aivan mahtavaa päästä lukemaan tällaisista paikoista, joita ei itse osaisi edes kartalle laittaa 🙂 Todella mukaansatempaavasti kirjoitettu ja hei, pelmenit <3

    • Laura
      July 27, 2016 at 3:14 pm

      Kiitos Erja! Ja hei, pelmenit on ihan parhaita. Nam. Pitäisikin käydä täällä Helsingin pelmeniravintolassa joskus…

  3. IKILOMALLA
    July 28, 2016 at 8:09 am
    Reply

    Nyt oli tarina mun tyyliin! Tykkäsin tästä hajujen ja makujen täyteisestä matkakuvauksesta ihan hurjasti. 🙂 <3

    Vaikka olitte vain 24 tuntia, ehditte nähdä yllättävän paljon. Mutta olittehan te toki selvittäneet tosi hyvin paikan historiaa jo etukäteen. Erittäin mielenkiintoinen tarina tämän hallintoalueen taustalla. Ja ehdottomasti paikka, josta haluaisin kuulla ja nähdä lisää, ehkä vieraillakin jonain päivänä!

    Tykkään tosi paljon tästä sun blogista ja kirjoitustyylistä. Kiva lukea hieman erilaisista matkakohteista ja kokemuksista. Tällaiset kiinnostavat minua tosi paljon! 🙂

    Titta

    • Laura
      July 29, 2016 at 11:03 am

      Kiitos Titta! 🙂 Ja samoin mä tykkään teidän blogista! Tosiaan, katselin etukäteen yhden BBC:n dokkarin Transnistriasta (löytyy Youtubesta kun etsii) ja lueskelin vähän muutenkin aiheesta. Osaa asettaa paremmin kokemukset kontekstiin.

  4. Annika | Travellover
    July 28, 2016 at 6:50 pm
    Reply

    Todella mielenkiintoista. Omalla Moldovan-reissulla jätettiin väliin. Muutama vuosi sitten paikasta varoiteltiin aika paljon. Nyt näyttää, että matkustaminen olisi sekä turvallista että ilmeisesti kaiken vaivan arvoista (vaikkakin hikistä).

    • Laura
      July 29, 2016 at 11:02 am

      Joo, en tiedä onko jotain tapahtunut viime vuosien aikana, mutta meille ei ainakaan tullut turvaton olo missään vaiheessa.

  5. Henna /suurin onni
    July 30, 2016 at 4:02 pm
    Reply

    Hassua, ettei saa olla kuin 24 tuntia rekisteröitymättä… mikähän siinäkin on taustalla. Harvaan paikkaan Euroopassa kuitenkaan syynätään kävijöitä (jotka ovat myös Euroopasta) niin kovin tarkkaan. Kummallisen kuuloinen paikka muutenkin, tyhjä pseudoneuvostokaupunki. Hauska tosiaan lukea näitä juttuja paikoista, joista mielikuvat ennestään ovat täysin nollissa. Jotenkin vähän hämmentynyt olo tästä jutusta jäi, mutta niin taisi jäädä teillekin vierailusta 😀

    • Laura
      July 30, 2016 at 4:10 pm

      Haha! No niin tosiaan jäi. Vähän sellainen epäpaikka-fiilis. 🙂

  6. Miika ♥ Gia | matkakuume.net
    July 31, 2016 at 5:41 pm
    Reply

    Nyt on kyä jännä. Siis selitä nyt jotenkin vielä, kenelle se paikka kuuluu oikein? Kuka sitä hallitsee? En ole aiemmin tällaisesta kuullutkaan ennen kuin täältä luin.

    Mutta palaan vähän tuono bussimatkaan, sillä ymmärrän täysin fiilikset. 18 tuntia Thaimaassa bussissa sai pakaralihakset kohtuullisen jumiin, aina oli kylmä tai kuuma, suuremmalla todennäköisyydellä kuuma. Hikeä pukkasi, syötävää ja juotavaa oli rajoitetusti. Tai se 20h junamatka vietnamilaisessa junassa. Tai 15 h karavaanarisiirtymä Uudessa-Seelannissa.

    Nomutta, opettaahan nämä nyt ainakin aina arvostamaan taas sitä miten kotona voi vain hengailla sohvalla. Ja silti sitä aina lähtee uudelleen. Nim. Terveisiä bussista Kuusamosta Muonioon. 🙂

    PS. Ekstrakrediitit kirjoitustyylistä. Mukavaa luettavaa koko postaus.

    • Laura
      July 31, 2016 at 8:20 pm

      Virallisesti se on osa Moldovaa. Mutta ne ois oikeesti halunneet osaksi Venäjää, kun Neukkula hajosi. Ja sitten ne jäivät jotenkin siihen väliin. 🙂 Ota tästä nyt selvää. Pitää varmaan sähköttää herra Sivakoville. 😀

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *