Blog posts

Kesäretkellä: Purjehdus Suvisaaristossa

Espoo, purjehdus, Stora Herrö, Suvisaaristo
Suvisaaristo ei ole huvilakaupunki, eikä siitä ole tarkoitus tehdä sellaista. Päinvastoin, tänne kuuluvat maaseudun vapaus ja riippumattomuus.”


Näin mainostettiin Espoon Suvisaaristoa vuonna 1911 HS:n kesäkuussa julkaiseman mainion artikkelin mukaan. Kolme vuotta Helsingissä asuneena minulle tulee Espoosta ensisijassa mieleen Keilaniemen tornitalot, Sellon ostoskeskus ja ruma Espoon keskus. 
Saimme  kuitenkin Alanmiehen kanssa upean tilaisuuden nähdä Suvisaaristoa, kun ystäväni Norppa ja hänen miehensä kutsuivat meidät maanantaina iltapurjehdukselle. (Kutsu taisi olla jo kolmas; aiemmin ei ole onnistunut, koska me ollaan kuulemma “aina jossain”!) Mutta nyt: hellepäivä ja mulla vielä viimeinen viikko kesälomaa – ei tarvinnut kahdesti käskeä! 

Kuuden maissa kurvasimme purjehduskerhon pihaan ja nostelimme ruuat ja virvokkeet Båtiin innokkaan Laivakoiran touhottaessa ympärillämme. Yritimme miehen kanssa olla mahdollisimman vähän tiellä, kun isäntäväkemme valmisteli purjeveneen lähtöön. Kävin vuosia sitten Tampereella asuessani muutaman illan mittaisen purjehduskurssin, mutta veneen opasta plärätessäni huomasin unohtaneeni aivan kaiken. Niinpä keskityin pukemaan pelastusliivit hauvelille ja itselleni. Norppa piti lyhyen turvakatasauksen ennen lähtöä (vaikuttavaa!), ja sitten köydet irti ja matkaan.

Suomen kesä, saaristo ja hauska seura – kuvat puhukoot puolestaan:

 Testasin Norpan  iPhonen kalansilmälinssiä.

Miten kauniita huviloita saarten kätköissä lymyili! Tuntui kuin olisimme seilanneet Tukholman saaristossa emmekä suinkaan Espoossa.


Tyyni ja lämmin ilta helli meitä. Oli turhaa edes koittaa edetä purjeilla, vaikka yleensä Båt kuulemma taittaa matkastaan 80 % tuulivoimalla. Norpan mies totesi purjehtimisen olevan hidasta touhua moottoriveneilyyn verrattuna. Siihen pitää asennoitua niin, että perillä ollaan jo matkalla.


Valitsimme kohteeksi Pentalan eteläpuolella sijaitsevan Stora Herrön, jossa kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt. Nippa nappa mahduimme veneiden sekaan laituriin. 


Måltid! 

Auringonpaisteisella laiturilla simppeleistäkin aineksista koostettu ateria maistuu tähtiravintolan annokselta. Emäntämme oli pyöräyttänyt avokadosta, tonnikalasta ja tuoreista vihanneksista salaatit, ja yhdessä oliivileivän sekä mun Lentävästä lehmästä hankkimieni juustojen kanssa eväät veivät kielen mennessään. Jälkkäriksi saimme kotimaisia mustikoita ja karamellisuklaata.  

Alanmiehen kanssa tuhosimme ankkurimaljapullon jämät. 

Viereisillä veneillä ihmiset nautiskelivat niin ikään kesäillasta kuka riippumatossa, kuka punaviinilasi tai grillimakkara kourassa. Norppa kertoi, että jos olisi loma, hekin todennäköisesti jäisivät yöksi. Tunsin itseni etuoikeutetuksi: normaalisti näen vain veneitä satamassa. Nyt pääsin näkemään, millaista niissä on elää, kun ollaan siellä, minne ne kuuluvatkin. Siis merellä.

Ymmärrän hyvin purjehtimisen viehätyksen. Olen karavaanariperheen lapsi. Loma tarkoitti teini-ikään asti minulle sitä, että lastattiin tavarat vaunuun tai matkailuautoon ja karautettiin perheen kera tienpäälle. Mun lomamuistot eivät ole mummolassa tai mökillä. Ne ovat pitkin Suomen, Pohjoismaiden ja Pohjois-Euroopan leirintäalueita – Saimaan, Vätternin ja Pohjanmeren rannalla, Punkaharjulla, Vaasassa, Lyckeselessä, Lüneburgissa ja taipaleilla niiden välissä. 

Loma on mulle ensisijassa liikkumista, ja siksi varmaan kirjoitan tätä blogiakin. 

Ja siksi me varmaan olemme “aina jossain”. 🙂 


Aurinko alkoi laskea, ja lopulta tuli aika lähteä. 

Norppa ja Alanmies nostivat Laivakoiran veneeseen kuin Tarzanin puuhun. 
Laivista taisi vähän nolottaa moinen hyysäily. 🙂


Matkalla ohitimme myös Hesarin jutussa mainitun Poseidonin temppelin Isossa-Vasikkasaaressa. Siellä on kuulemma erinomainen kesäravintola Gula Villan. Saareen pääsee myös reittiveneellä. Lisäsin sen mielessäni to-do-listalle.



Yhdentoista jälkeen saavutimme kotisataman. 
Mikä ihana ilta! Kiitos Norppalan väki!

Kotona lueskelin vielä uudelleen Hesarin jutut Suvisaaristosta. 

“Kyllä ne kesät olivat aivan kuin Saariston lapset -telkkarisarjasta, vaatteita, veneretkiä ja leikkejä myöten”, kertoi eräs vanha kesäasukas.

Voin hyvin kuvitella. Tässähän saattaa jopa alkaa pitää Espoosta.
Laura

P.S. Jos tämä teksti innosti, kannattaa tutustua Norpan blogiin. Asiaa purjehduksesta ja purjehduksen vierestä.
Edit: Tästä voit lukea Norpan postauksen samasta illasta.

Translation: Sailing with our friends in Suvisaaristo (Sommarö) near Espoo, Finland.

About the author

Viihdyn kohteissa, jotka eivät ole ihan vielä turistien suosiossa, ja teen löytöjä tuttujen kaupunkien sivukujilta. Airbnb. Ystävät. Ruoka. Viini. Fiilistely. Tervetuloa mukaan!

2 Comments

  1. Pingviinimatkalaiset
    July 22, 2014 at 3:46 pm
    Reply

    Vitsi miten hieno ilta teillä on ollut! Mulla on kova ikävä purjehdusta, mutta tämän hetken reissuhaaveet ja vene eivät mahdu molemmat meidän talouteen. Toistaiseksi reissut pidemmälle on voittaneet 😉 Onneksi löytyy joitakin tuttuja joiden kanssa veneillä ja sitten niitä lähisaaria joihin pääsee lautoilla edes vähän fiilistelemään 🙂 -Milla

  2. Laura
    July 23, 2014 at 7:34 am
    Reply

    Moi Milla! Kiitos, oli tosiaankin ihan mahtava ilta. Meillä on vähän sama juttu, että olisi kiva kyllä osata ja oppia enemmän ja vaikka omistaa venekin, mutta ainakaan vielä se ei ole ajankohtaista.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *