Blog posts

Kreikan saarihyppely: Ateena, Mykonos ja paha silmä

Uncategorized
Ostin keskiviikkona, loman ekana päivänä heti Akropolis-kierroksen jälkeen, ateenalaisen kävelykadun koruliikkeestä pahan silmän. Ei sen nimi varmaan oikeasti paha silmä ole, mutta se on kreikkalainen silmännäköinen lasiriipus, joka roikkuu rannekorussa. Näyttää silmältä, joka katsoo pahasti. Hannan mukaan niitä käytetään täällä onnenamuletteina pahan torjuntaan. Ja tottahan toki: niitä näkyy  joka rihkamakojussa ja ravintoloiden seinillä. Kaiken järjen – siis taikauskon – mukaan helleenien pitäisi siis olla maailman onnekkainta sakkia. 


Paha silmä ja Saigonista ostettu hopeakoru Hotelli Hermesin patiollamme. 



Mun lomani on kuitenkin alkanut ihan muissa merkeissä. Päivä Ateenassa sujui pakahtavasta helteestä huolimatta hauskasti, ja minä ikuisena vilukissana olin luvannut olla valittamatta kuumuudesta. Edellisiltana olimme löytäneet epätrendikkäästä Metaxourgioksen hotellilähiöstämme hauskan lokaalipubin El Grecon, jonka söpö pappara oli kiikuttanut meille nälkäisille yölennolla saapuneille turisteille iltapalaa ja soittanut La Isla Bonitaa ja kasariklassikoita. Seuraavan päivän Ateenan-kierroksen jälkeen palasimme El Grecoon oluelle, ja sitten suunnistimme illanviettoon keskustaan, Akropoliin läheisille ravintolakaduille. Oli hauska katsella ihmislä sekä kaupungin eri-ikäisiä kerroksia: Akropoliin kukkulan temppelinraunioiden ja alla kulkevan, graffitein koristellun karun metrolinjan kontrastia. Ei jälkeäkään mellakoista – Ateena vaikutti rennolta, ja hintataso oli 
noin puolet Suomesta. Kun siirryimme viereiseen italialaisravintolaan, tarjoilija taikoi eteemme tuhtia tsatsikia ja tuoreita mustekalarenkaita. Nam! Tosin tarjoilija oli niin yliflirtti, että meitä nauratti. 

Mua jo alkuillasta painanut epämääräinen olotila paheni yhtäkkiä, ja jouduin syöksymään vessaan. Tiivistettynä: vietin seuraavan yön hotellimme Lotus Athensin marmorilattialla vessanpönttöä halaillen. Vasta aamuyöstä sain Hannan lahjoittaman jaffan pysymään jotenkuten sisälläni. Diagnosoimme oireet auringonpistokseksi. Odotin kauhuissani aamun aikaista merimatkaa Mykonokselle. Jotenkuten rämmin metrolla terminaaliin ja laivaan. Vaihdoin lämpimät vaatteet päälleni ja torkuin koko vajaan viisituntisen nestettä särpien laivan lepotuolissa. Päästyämme Mykonokselle jatkoin unia hotellissa ja jätin kauniin Hermes-hotellimme tyylikkään allasalueen hyödyntämisen matkakumppanillemme. Iltakuudelta heräsin ja lähdimme alas keskustaan syömään. Aloin pikku hiljaa palautua. 
Ehkä tämä tästä. 

Mykonos on todella kaunis. Keskustan kapeat kujat ovat kuin valkoiseksi kalkittu labyrintti, jota reunustavat ravintolat, baarit ja putiikit. Kirkkaat kohdevalot saavat värit hehkumaan yössä epätodellisina. Epätodellista on myös luksusputiikkien määrä: Louis Vuitton, Cartier, Marc by Marc Jacobs, Michael Kors – ei aivan peruskanariaa. “Kreikan Båstad tai Deauville”, totesimme viime kesän Normandian-reissuumme viitaten. Kas kuummaa, että löydämme aina luksuspaikkoihin! Pikku Venetsiassa vesirajassa nauttimamme illallinen oli törkeän ylihintainen, mutta onneksi ruokahaluni riitti vain puolikkaaseen pastalautaseen. Keskityimme senkin edestä ihailemaan huikaisevaa auringonlaskua. Mun oli vielä edellisyöstä voipuneena annettava periksi ja palattava hotellille nukkumaan. 


Mykonoksen isoin juttu ovat kuitenkin kullankeltaiset biitsit ja turkoosi meri, ja niinpä seuraavana päivänä – siis eilen – istuimme jo ennen puoltapäivää romuisessa bussissa matkalla Elian rannalle. Bussi oli täynnä eri-ikäisiä miespariskuntia ja -porukoita, silla saarella on pitkät perinteet homojen lomakohteena. Tuntui kun olisi ollut sateenkaariklubin kesäretkellä. No ei haittaa, päinvastoin. Yleensä silloin on aina jossain lähellä tiedossa hyvät bileet, joissa soi Madonna, Abba ja Pet Shop Boys.  Nautimme auringosta (ja minä pitkälti varjosta) koko päivän, uimme meressa, joka oli täydellisen lämpöistä, ja annoimme virkistävän tuulen puhaltaa arjen murheet matkoihinsa. Välillä tarjoilija toi jää-ämpärissä juotavaa tai sandwichiä. Kaikki toimi. Huono olo yritti puskea päälle iltapäivästä, mutta tainnutin sen limsalla. 

Biitsin jälkeen rentouduimme virvoittavien drinkkien äärellä rantabaarissa. 
“Täällä osataan nää rantahommat. Nää on tehny tätä ennenkin.”
“Tämä on ihan omalla tasollaan. Ei ketään tennissukissa ja sandaaleissa. Sisäänheittotuotteena on samppanja eikä kalja. Tosi tyylikästä.”
“Eli just niin kuin me! Miksiköhän meillä muuten on niin kova hinku täältä muille saarille, vaikka kaikki on kohdillaan?”
“Siksi, ettei ainakaan mulla ole varaa olla täällä yli viikkoa. Mulla on seuraavat reissut säästettävinä!”
Merkkivaatteiden ja kalliiden kellojen ja laukkujen kavalkadi oli kyllä ollut vertaansa vailla edellisiltana kaupungin keskustassa. Hintataso oli sen mukainen, kuin Helsingin keskustassa lomailisi. Kylän hinnoista päätellen joku kuului finanssikriisissäkin voittajiin.
“Ainakin me voidaan lohduttautua sillä, että me ollaan itse tienattu jokainen lantti. Ei olla riippuvaisia mistään rikkaista äijänkäppänistä.”  

Illalla kävimme Kounelas-kalatavernassa syömässä tuoretta sea bassia ja mustekalaa. Ruoka oli hyvää, mutta mulle ei oikein maistunut, ei edes viini. Omituista. Ruuan jälkeen tempauduimme kadun markkinahumuun. Liikkeet pullistelivat upeita sandaaleja, bilevaatteita, kultakoruja, laukkuja ja perinteisiä käsitöitä, kuten rukousnauhoja ja niitä paha silmä -koruja. Mietin Ateenan auringonpistosta enkä ollut lainkaan varma sen suurista taikavoimista! Mutta ennen kuin huomasinkaan, olin eräässä merkkiputiikissa sovittamassa mekkoja. Valitsin armeijanvihreän kivasti leikatun puuvillamekon, joka maksoi 125 euroa. Kassalla kaivoin Visaa rahapussista. “Jos maksat käteisellä, saat alennusta. Hinta on silloin 110 euroa”, myyjä totesi ystävällisesti. No jo vain. Kaivoin tuohet esiin. Myyjä laittoin mekon pussiin ja rahat laatikkoon sekä ojensi pussin minulle. “Hauskaa iltaa!” Olisihan se pitänyt arvata. Loin silmäyksen Hannaan ja sanoin: “Näin se käy. Tätä me nyt sitten tuetaan.” Vakuuksia vain tulemaan. 

Kadulla mulle tuli huono fiilis. Tietenkin olen kaikenlaista harmaata taloutta vastaan, mutta en näköjään epäröinyt osallistua talkoisiin, kun siihen annettiin mahdollisuus. Helppoa. Silti ällistyttävää, että maailman luksusmerkkejä myyvä nimekäs muotihuone on mukana samassa pelissä. Jos rahaa olisi tarpeeksi, testaisin Louis Vuittonin, mutisin. Oh the irony! Harkitsimme vielä samppanjabaaria, sillä kaduilla bileet olivat vasta alkamassa. Paradise Clubin promojoukot keräsivät bailaajia mukaansa ja soitto soi baareista pihalle. Jostain tunki voimakas gyroksen aromi. Mua alkoi taas oksettaa. Jouduin tuottamaan Hannalle pettymyksen: pakko lähteä hotellille. Tungin muotihuoneen paperipussi kourassani sifonkiluomuksiin sonnustautuneiden blondien ja keski-ikäisten miesten läpi, ja vaelsimme mäen ylös asumukseemme. Lopulta rojahdin sängylleni voipuneena, mutta en saanut unta. Vatsaa kivisti. En pystynyt keskittymään edes Me Naisten kvyinpään kesänovelliin. Torkahdin ja heräsin närästykseen. Närästykseen! Uskomatonta. Valvoin aamuneljään asti ennen kuin helpotti. Jossain välissä olin reuhtonut pahan silmän pois ranteestani. En tiedä, auttaako se kreikkalaisia mutta tällä hetkellä se ei auta ainakaan minua. 

Nyt istun altaalla varjossa ja lähden tuota pikaa apteekkiin ostamaan kunnon lääkkeet. Kyllä se ilo tästä vielä irtoaa, ja ehkä iltaelämäkin. Maanantaina kutsuu Paros. 


About the author

Viihdyn kohteissa, jotka eivät ole ihan vielä turistien suosiossa, ja teen löytöjä tuttujen kaupunkien sivukujilta. Airbnb. Ystävät. Ruoka. Viini. Fiilistely. Tervetuloa mukaan!

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *