Blog posts

Syksyinen Lontoo 2008

Camden, Guy Ritchie, Harrod's, Holland Park, Lontoo, Notting Hill, Portobello Road

Ensin on todettava, että brittiläisyydessä mua ärsyttää välillä suunnattomasti se konservatiivisuus, jonka mukaan kaikki tehdään kuten on aina ennen vanhaankin tehty. Tämän seurauksena hanasta tulee huonosti vettä, seinät homehtuu, asunnot on ahtaita ja koleita vaikka ulkoapäin näyttäkin hienolta ja viktoriaaniselta, junat ei kulje – tämä oli just se todellisuus, johon astuin torstai-iltana saavuttuani ensin asemalle, josta se juna ei enää mennyt – ja sitten ystäväni H:n asunnolle Holland Parkiin. Uskomatonta, että ahtaahkosta basement flatista joutuu pulittamaan yli 2000 euroa kuussa! Toisaalta jonkin asteen anglofiilinä tuo konservatiivisuus on ehkä osa viehätystä. Täällä pohjolassa ollaan niin hemmetin nopeita omaksumaan ja soveltamaan kaikkea uutta modernista arkkitehtuurista pankkiteknologiaan, että Brittilä on vähän kuin mummola. Kun sinne menee, tietää, että asiat on suurin piirtein ennallaan. Koirat makoilee pubien lautalattioilla, teinit bilettää topissa vaikka ois pakkasta, suihkua varten on lämmitettävä vesi ja jos kämpässä on kylmä, tee auttaa aina. Ja sitten ulos astuttua veden- ja tuulenpitävä öljykangastakki alkaa vaikuttaa ihan kelpo vaatekappaleelta.


“Kotikulmilla” Holland Parkissa.

Olikin yllätys, kun perjantaina herätessäni aurinko paistoi ja kävellessäni undergroundille Holland Park näytti parhaat puolensa. Söin työlounaan Market Placella ravintolan terassilla erään yhteistyökumppanin kanssa ja sen jälkeen lähdin etsimään kaveriani M:ää, joka oli myös tullut keskustaan, ja myöhemmin seuraan liittyi myös H. Viikonlopun missio oli löytää vastaeronnut Guy Ritchie, koska olimme vakuuttuneita, että H osaisi lohduttaa häntä… Vietimme iltapäivän Sohossa shoppaillen – ja pubeillen. Mikä oli ihanaa.

Kerroin tytöille, kuinka oli ollut edellisiltana vihainen puuttuvista junayhteyksistä ja siitä, että jouduin ottamaan taksin Ealing Broadwaylta. “Mutta just kun mä ronttasin laukkuani ylös asemalta, mä näin rapuissa lytätyn Carlings-oluttölkin. Ja sitten mä muistin, kuinka hauskaa mulla oli seitsemän vuotta sitten Walesissa vaihdossa ja olinkin tosi taas happy että saan olla täällä!” Yllättävää, että tarvittiin oluttölkki tästä muistuttamaan. Ja yllättävää, että päädyimme taas pubeilemaan. Mulle vaan Britannia ei ole mitään ilman pubikulttuuria. Se juurtui muhun Aberystwythissä yhtä tiukasti kuin pavut ja viinieetikkasipsit keskivertobritin ruokavalioon.

Parin neuvoa-antavan jälkeen löysin uuden suosikkivaateketjuni, All Saints, joka myy vähän rokahtavia vaatteita ja asusteita. Investoin samantien uuteen mekkoon ja paitaan. Illalla suuntasimme hienostokadun kautta drikeille Montgomery’s-nimiseen eleganttiin baariin, jossa kumosimme muutamat kirpeät juomat. Mestan hintataso oli sitä luokkaa, että se olisi sopinut jopa Guylle. Äijää ei kuitenkaan näkynyt. Tarjoilija kehui mun uutta mekkoa, mistä oli tietenkin otettu. Drinksujen jälkeen hurautimme Paradise-nimiseen baariin, jossa oli H:n mukaan viime kerralla mahtava meno. Harmi vain, että tänään yökerhon oli valloittanut joku räppärisakki, joten tanssiminen vaihtui viininlipittelyyn ja olimme kotona “jo” yhdeltä.

Lauantaina aurinko pilkahteli edelleen ja suuntasimme vatsat kurnien kohti läheisiä Portobello Roadin markkinoita ja crepes-kojua. Luulin ennen, että markkinat koostuivat lähinnä herkkukojuista, mutta nehän jatkuivatkin valtavalle vaate- ja krääsäkojualueelle! Sovittelimme vaatteita ja aurinkolaseja, nuuhkimme herkkuja, testasimme kosmetiikkaa ja mä intouduin ostamaan muutaman graffititaiteilija Banksyn kuvan. H halusi viedä meidät Kate Mossin suosimaan gastropub Cow‘hin päivätuopilliselle, ja vaikka terassilla istuikin Kate-look-a-like puhaltelemassa saippuakuplia (!!), ei oikeita julkkuja näkynyt. Höh.


Herkkuja Portobello Roadin kojuissa.


Omaa stailia etsimässä…

Punainen double-decker kiidätti meidät seuraavaksi pohjoiseen Camdeniin markkinoille, ja jos olin ollut ihmeissäni Notting Hillin tarjonnasta, niin täällä sai taivastella lautasenkokoisin silmin. Ensinnäkin alue oli iso ja toiseksikin se oli tehty vanhoihin punatiilisiin talli- ja maatilarakennuksiin, jotka polveilivat alueella eri tasoissa sokkeloittain. Osa alueesta oli omistettu vintagelle ja loppuosassa oli nousevien design-kykyjen, perusputiikkien ja Tallinan Sadamarketin tyyppisiä kioskeja. Sekä kymmenittäin eri ruokakulttuurin edustajia maailman joka kolkalta. Vau!


Camdenissa oli kunnon tallit!

Aikaa meni useampi tunti, emmekä silti ehtineet käydä kuin puolet alueesta, kun oli pakko istahtaa virkistäville drinkeille joenvarren japanilaiseen. (Hmm… Me muuten juodaan kuten Viisikko syö… Usein ja nautinnollisesti). Mä jois samppanjaa, johon oli uptettu hibiscus-kukka. Pieni päivähiprakka pyrki pintaan, ja haimme pussisiiderit kioskista kotimatkalle. Harmi vaan, että linja-auton yläkerrassakin oli valvontakamera, joten hiprakan ylläpito vaihtuikin tirsoihin!


Camden.

Ja iltameno sitten – siinäpä haastetta. H valitteli, että Lontoosta on tosi haasteellista löytää jotain muuta kuin tekno / rap / r’n’b:tä soittavia yökerhoja, joten sen ajan kun hän kävi suihkussa, me M:n kanssa nautimme Pimm’siä ja googlasimme vaihtoehtoja. Lopulta päädyimme Oxford Streetin kupeessa sijaitsevaan Loopiin, joka uhosi kotisivuillaan soittavansa pop- ja rock-klassikoita. Tukka törssölle ja menoksi! Kolmikerroksisessa baarissa oli ajoittain ihan jees meno. Musiikin satunnaiset puutteet korvasi kolme kannullista drinkkiä, ja mua vähän harmitti kun tytöt halusivat lähteä kotiin jo kahdelta. Mä aloin vasta päästä tanssin makuun!

Sunnuntaina ilmastotyyppi vaihtui peribrittiläiseksi, joten jonotimme kunnon turistimeiningillä Harrodsille sateessa. Kävin kuikuilemassa Marc by Marc Jacobsin osastolla, mutta vastaus oli sama kuin edellispäivänä Selfridgesillä – Teri-mallia on vain pinkkinä ja mustana. höh. Mulla kangasteli mielessä se lila, jonka jätin harmikseni New Yorkista hankkimatta. Harrodsilla eniten yllätti tavaratalon koristeellisuus – sekä Dianan ja Dodin muistolle pyhitetty “alttari” valokuvineen. Oh my god – eihän ne ehtineet seukkailla kuin pienen pätkän, ja nyt jo “match made in heaven”. Muut turistit kuvasivat alttaria, mä kuvasin muita turisteja, jotka kuvasivat alttaria. smile.gif

Reissun päätepiste oli Guy Ritchien pubi Punch Bowl Mayfairissa. Teemana oli “jos ei muhammed tule vuoren luo, niin vuoren on mentävä muhammedin luo”. Harmi vaan, että herraa ei näkynyt. Lohtua saimme suussasulavasta Sunday roastista sekä bread pudding -jälkiruoista. Slurps! Suosittelen! Sitten olikin aika kiiruhtaa pakkaamaan. Matkalla metrolle tapasin suloisen staffin, ja tulikin taas ikävä koiruuksia. Ihan hauska palata kotiin.

Ai niin, se laukku! Kiersin koko Heathrown vitosterminaalin, ja luulin Marc by Marc Jacobsin laukkuja myytävän vain Harrrodsin liikkeessä. Eksyin kuitenkin Kurt Geigerille, ja mitä näinkään: pronssinvärisiä Teri-veskoja alennusmyynnissä hintaan 172 puntaa (ovh £310). Kaupat tuli. Ja olen mä siitä väristäkin alkanut tykätä. On se ainakin pirtsakampi kuin perusmusta!

About the author

Viihdyn kohteissa, jotka eivät ole ihan vielä turistien suosiossa, ja teen löytöjä tuttujen kaupunkien sivukujilta. Airbnb. Ystävät. Ruoka. Viini. Fiilistely. Tervetuloa mukaan!

2 Comments

  1. Draama
    September 20, 2009 at 10:38 pm
    Reply

    Heh, joo Viisikko kyllä söi helvetin usein. Toisaalta tossa aina blogin kirjottelusta huomaa että mihin asiaan sitä itse asiassa päivässä kiinnittää huomiota. Ryyppäämiseempä tietenkin. Selkee ero meidän matkailussa on siinä että teillä tuntuu olevan mahtavan ekonomisesti käytetty kaikki aika hyväks, ku ite monesti lähinnä palloilee menemmää missä sattuu…

  2. Alannainen
    September 22, 2009 at 3:10 pm
    Reply

    Jee, kommenttineitsyys meni! 🙂

    Se tehokas ajankäyttö johtuu vaan siitä, että mä olen niin natsi matkanjohtaja. Ei mutta: oikeesti me tyttöjen reissussa yleensä sovitaan joku yksi kohde joka päivälle, ja loppuajan saa sit hyvällä omallatunnolla palloilla. Mutta toki etukäteistutkimusta on tehtävä – pahinta on avata opaskirja ekaa kertaa vasta keskellä pahinta turistirysää, kun vettä sataa ja kaikkien vatsat kurnii.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *