Blog posts

Ihana talo Italiassa (Pohjois-Toscana) – ja tärkeä vinkki autolomalle

Ihana talo Italiassa (Pohjois-Toscana) – ja tärkeä vinkki autolomalle

Italia, omatoimimatka, on the road

Vitiana, Pohjois-Toscana. Parhaat palkinnot vaativat vähän hikeä ja ponnistelua. Niin sanoin tytöille, kun jälleen kerran ronttasimme kauppakasseja kylän läpi, kolme sataa pitkää metriä ylämäkeen, läpi kivitalojen ja pelargoniaruukkujen reunustamien kapeiden kujien. Kun naapurin kaksi iloista koiraa syöksyivät meitä vastaan, saimme ansaitun lepohetken karvaturreja rapsutellessa. Lopulta kaikki pääsimme talolle, saimme juomat ja juustot jääkaappiin ja syöksyimme uima-altaaseen viilentymään.

Toscanalainen vuoristokylä Vitiana, suljettu baari ja lihakaupan emäntä

Pohjois-Toscanassa Apuan alpeilla sijaitseva talomme kuului oikeasti Laura-nimiselle naiselle, mutta se oli meidän viikon ajan heinäkuun alussa. Me tarkoittaa tässä tapauksessa Jussia ja minua sekä Jussin kolmea teini-ikäistä tytärtä, Laraa, Eriniä ja Juliaa. Talo sijaitsi Vitiana-nimisessä kylässä, joka oli niin pieni, ettei siellä ollut edes ravintolaa, ainoastaan iäkkään pariskunnan pitämä baari, joka sattui olemaan tasan yhden kerran auki samaan aikaan, kun kaipasimme Jussin kanssa Birra Morettin tuomaa virvoitusta.

DSC_7366_DxO

Kuvat: Jussi

Ruokakauppaakaan ei ollut, mutta leipä-auto kävi joka aamu, ja talomme naapurissa oli paikallisen maatilan emännän pitämä lihakauppa, josta sai lihaa ja herkullisia juustoja. No, lihakauppa kyllä pelasti eräänä päivänä Laran ja Julian pasta bolognese -aterian, kun kesken kokkauksen kävi ilmi, että Firenzen Lidlistä ostettu jauheliha oli ehtinyt vanhentua. Saimme takuulla tuoretta jauhelihaa vauhdikasta italiaa papattaneen kaupan rouvan (ja Google Translaten) avulla.

Miten pääsemme kylään? Autoahdistusta Italiassa, vol. 1

Talon sijainti aiheutti tuskanhikeä jo ensimmäisenä iltana, kun huristelimme Bolognasta kohteeseen parin tunnin matkan. Ilta oli ehtinyt jo pimentyä, kun navigaattori ohjasi meidät kapealle hiekkatielle ylös vuorenrinnettä. Allamme oli 7-paikkainen Seat Alhambra, joka oli kaikin puolin mahtava ajokki, kun kyytiin piti saada viisi ihmistä ja viisi matkalaukkua. Mutta tien kaventuessa pimeässä illassa kuskin ilme alkoi muuttua mietteliääksi. Laura oli kertonut, että talolle saavuttaessa on edessä pullonkaula, josta kaikki autot eivät mahdu. Siinä tapauksessa pitäisi jättää auto parkkipaikalle ja kävellä loppumatka. Lopulta pimeyden keskeltä edestämme erottui kapea kuja, jota reunustivat kaksi kivirakennusta, navetta vasemmalla ja kivitalo oikealla. Kapealta näytti, mutta mietimme, että ei se pullonkaula vielä tässä voi olla, kun ei tässä ole parkkipaikkaakaan. Jussi kävi tutkimassa reittiä päätää pudistellen ja lopulta  päätti ajaa läpi, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. ”käännetään peilit, kyllä se siitä mahtuu” Huusimme Laran kanssa ohjeita edestä, kun Jussi ajoi seiniä hipoen liiskaantuneista aprikooseista liukkaan kapeikon läpi, ja nousipa rengas vielä mäen korkeimmalla kohdalla kivitalon sisäänkäynnin alimmalle portaallekin, kun tilaa ei ollut enempää. Juuri kun pääsimme kapeikon toiselle puolelle ja hurrasimme suoritusta, talon omistaja Laura ryntäsi jostain luoksemme hämmästellen: ei, ei, te olette ajaneet väärää reittiä kylään! Ei tätä kautta pääse ajamaan läpi.

No, siinä auto kuitenkin oli, Vitianan kylässä, kyydissään viisi väsynyttä matkalaista. Ei kun talolle ja nukkumaan. Ja seuraavana päivänä miettisimme, miten saamme auton pois kylästä.

DSC_6749_DxO

Talo Italiassa & Pohjois-Toscana: ihan kuin elokuvissa

Kun sunnuntaiaamuna heräsin ukkosen jyrinään ja katsoin ulos makuuhuoneen ikkunoista, selvisi, kuinka upeisiin maisemiin olimmekaan päätyneet. Kolmessa ilmansuunnassa häämöttivät vuoret, ja talon takana kukkulan korkeimmalla laella oli 1600-luvulla rakennettu kellotorni.

Toscana 2019

Ensimmäisen aamupalan jälkeen tytöt katsoivat olohuoneen ikkunasta, kuinka salamat sinkoilivat talon ympärillä ja ukkonen kumisi niin kuin se vain vuoristossa tekee. Tunnin kuluttua myrsky oli mennyt menojaan ja kun aurinko tuli esiin ja pilvet haihtuivat, elohopea kohosi nopeasti lähelle kolmeakymmentä. Eipä aikaakaan, kun Julia ja puhallettava yksisarvinen olivat jo uima-altaassa ja me muut seurasimme perässä.

Toscana 2019

Ja Pohjois-Toscana -viikko oli kuta kuinkin tällainen kuin Facebookiin kirjoitin:

DSC_6066_DxO

Uima-altaan laidalla nököttävä puhallettava yksisarvinen ei pelota pääskysiä, vaan ne syöksyvät taivaalta nappaamaan vettä altaasta miltei heti, kun nousemme pulikoimasta. (Tekstin kirjoittamista seuraavana päivänä pääskyset olivat puhkaisseet pienen yksisarvisen meidän ollessamme kaupassa!) Sitruunaperhoset ja mehiläiset pörräävät laventelipöheikössä. Alhaalta kylätieltä kuuluu vuohilauman kellojen kalkatus. Vitianan kylässä asuu kai lähinnä maanviljelijöitä ja viikonloppuasukkaita. Kylän ainoa kauppa toimii ovikelloa soittamalla. 1600-luvulla rakennettu kirkontorni kumauttaa lomalaisten aikamerkin. Erin makaa uusissa valkoisissa bikineissään aurinkotuolissa auringonottotasanteella, jota paikan omistaja Laura kutsui nimellä solarium. Varsin osuvaa, ilman aurinkovarjoja paahtuisimmekin siellä kuin valkosipulit paistinpannussa. Lara sen sijaan istuu hellemekossa kanvaasin edessä sivellin kädessään maalaamassa maisemaa. Uima-allasaluetta rajaava kivinen pylväikkö on jo valmis, ja lyijykynällä Lara on hahmotellut harmaan kivitalon ja horisontissa siintävät Apuan Alpit. Pohjoisessa pilvet peittävät vuorenhuipun. Naapurikylässä vuorenrinteellä ehkä ukkostaa, kuten täällä eilen, kun myrskypilvi kietoutui talon ympärille. Mutta nyt Jussi kaataa lasiin proseccoa, valitsee musiikin ja Chris Rea laulaa osuvasti sweeet summer day. Julia kiskaisee maskin naamalleen ja sukeltaa taas uima-altaan viileään syleilyyn. Kohta tytöt lähtevät tekemään meille lounasta, carbonaraa ja munakoisopastaa. Ajattelin, että leffat valehtelevat. Jotenkin uskomatonta, että talo Toscanassa on oikeasti tällainen oma pieni italialainen paratiisi.

2019-08-18_10-01-54

Joka toinen päivä lekottelimme talolla. Tytöt ja Jussi tekivät kävelyretkiä kylässä, ja mukaan tarttui aina kissoja tai koiria rapsuteltaviksi.

DSC_6263_DxO

Eräänä aamuna Jussi lähti umpimähkään lenkille vuoristopoluille ja löysi syvältä vuorenrinteen metsästä 1400-luvulta peräisin olleet kirkon aavemaiset rauniot.

Toscana 2019

Hetken sitä ihmeteltyään hänelle tuli olo, että paikalta pitää päästä nopeasti pois, ja se joka on lukenut kertomukseni Irlannin kummituslinnasta, arvaa kyllä miksi.

Hikinen Firenze ja Primark-paratiisi

Teimme talolta kaksi päiväretkeä: ensimmäisen Firenzeen, jossa tyttöjen suosikkikohde oli lähellä kaupunkia sijaitseva Giglin ostoskeskus ja erityisesti shoppailuparatiisi Primark, irlantilainen edullisista hinnoistaan tunnettu vaate- ja kodintarvikekauppa. Varsinaiseen Firenzen kaupungin läpikäyntiin meille jäi vain muutama tunti aikaa, ja taivalsimme paahtavassa helteessä katsomaan Davidin patsaan Michelangelo-aukiolle sekä tutkimme Vanhankaupungin kujia ja Ponte Vecchion maisemia.

DSC_6980_DxO

Firenze ansaitsisi enemmän aikaa ja mieluiten keväällä tai syksyllä gallerioita koluten. Nyt lähinnä ärsytti väenpaljous ja auringonpistoksen uhka. Jokivarressa matkalla autolle Jussi bongasi kamerallaan isoja rottia. Jep! Time to go!

DSC_7065_DxO

Uhkarohkeita ohituksia Carraran marmorivuoristossa

Toisen päiväretken teimme vuoristoon. Ajoimme pohjoiseen Castelnuovo di Garfagnanaan ja siitä marmorivuoriston yli länteen rannikolle. Vuoristossa sijaitsee Carraran kaupunki, jossa on louhittu marmoria ties kuinka kauan. Sieltä on kotoisin myös Finlandia-talon päällyste. Vuoristossa vallitsi ihmeellinen vehreys ja autius.

Toscana 2019

Laskeutuminen vuorilta alas tapahtui marmorirekan perässä, kilpapyöräilijöiden uhkarohkeita ohituksia ihmetellen.

Toscana 2019

Pysähdyimme syömään Ristorante Ulisseen Seravezzan kaupungissa, jossa oli erinomaista tryffelipastaa (alue on myös Italian tryffeliaitta) ja tyttöjen mieleen olevaa ragu-pastaa. Meitä palvellut ukko ei osannut sanaakaan englantia, ja tilasinkin vahingossa itselleni pullollisen proseccoa, kun piti tilata lasillinen. Kuski-Jussi murisi kateellisena, kun kaadoin pullosta kolmannen lasin itselleni!

Seravezzasta matka jatkui Versilian rannikolle, joka on tunnettu italialaisten lomanviettopaikkana. Heinäkuussa siellä oli vielä väljää. Leveä rantakatu kulkee kilometrien mittaisena Massan kaupungista Viareggioon saakka, ja rannat ovat täynnä yksityisiä uimalaitoksia – tosin muutama julkinen (eli ilmainen) rantakin mahtuu joukkoon. Valitsimme umpimähkään Viareggiosta Nettuno-biitsin, joka on palvellut kylpyläasiakkaita jo 1800-luvulta saakka. Kaksi kansituolia ja varjo sekä kaksi extra-aurinkotuolia maksoivat 18 euroa – ihan kohtuullista siis. Muutama tunti kultaisella hiekkarannalla ja lämpimässä meressä täytti pahimman rantaloman tarpeen. Kotimatkalla koukkasimme syömään Massaciuccoli-järven rantaan, jossa valmisteltiin kiivaasti seuraavan viikon Puccini-festivaalia.

Toscana 2019

Oopperasäveltäjä Giacomo Puccini on seudun suuri poika, jonka nimi putkahteli esiin siellä sun täällä. Vaikkei oopperasta tietäisi mitään, on Puccinin säveltämä Nessun Dorma tuttu ainakin monesta television kykykilpailusta.

Pisa – ennakkoarvioita metkampi

Ilta hämärsi jo, mutta päätimme ajaa kotiin vielä Pisan kautta. Olimme kuulleet monesta lähteestä, että Pisa kaupunkina ei ole kovinkaan kummoinen. Meihin se teki kuitenkin vaikutuksen.

Toscana 2019

Vaikka emme niin myöhään enää ehtineetkään tutustumaan kuin kaltevan tornin alueelle, tuli fiilis, että Pisaa olisi varmaankin kivempi kierrellä kuin Firenzeä.

Toscana 2019

Erin opetti meille, että perinteisen tornikuvan sijaan – jossa työnnetään kädellä tornia – siisteintä on käydä läpsimässä high fivea kaikille käsiään ojenteleville kanssaturisteille ja kuvata se videolle.

DSC_7253_DxO

Kun viikko oli ohi, tytöt lensivät Bolognasta Helsinkiin ja me jatkoimme Jussin kanssa vielä Luccaan festareille ja Lido di Camaioreen biitsille. Mutta se on jo toinen tarinansa.

Miten pääsimme kylästä pois? Autoahdistusta Italiassa, vol. 2

Ja ennen kuin unohtuu: miten se auto saatiin pois kylästä? Vaivalloisesti. Sunnuntaina Jussi totesi varsin pian, että on turha yrittää takaisin samaa reittiä (ks. alla) jota tulimme.

DSC_6598_DxO

Toiseen suuntaan ajaessa asuintalon alin porras työntyisi ajoreitille niin korkeana, että joko auton vanne hajoaisi siihen tai osuisi seinään, vaikka auto olisi muuten saatukin kapeikosta takaisin tulotielle. Sitä kautta ei siis pääsisi takaisin.  Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis se omistaja-Lauran tarkoittama alkuperäinen pullonkaula, eli toisesta suunnasta kylään johtava kulkuaukko.

DSC_6495_DxO

Se oli myös kahden kivitalon rajaama aukko, hiukan leveämpi mutta siinä oli vinokulma, ja siksi pitkälle tila-autolle erittäin hankala. Se oli kuitenkin ainoa vaihtoehto. ”Olin aluksi varma että, saan auton läpi, mutta kun auto oli siinä puristuksessa tilanne  oli ahdistava ja peruuttamaton. Vähän kuin yrittäisi ajaisi öljytankkeria Suomenlinnan Kustaanmiekasta ja tajuaa liian myöhään ettei tämä tästä mahdukaan…”

Toscana 2019

“Kun auton oli ajanut loivaan alamäkeen seinien väliin, ei ollut mitään mahdollisuutta enää peruuttaakaan. Auto oli vain saatava siitä läpi. Onneksi älysin laittaa auton vapaalle vaihteelle, niin sitä saattoi vain liu’uttaa hitaasti alaspäin ikkunasta kurkkien,” Jussi sanoi myöhemmin.

Lara ja Erin huusivat ohjeita edestä ja Julia ja minä takaa. Marginaalit olivat aidosti millimetrien luokkaa. En vieläkään ymmärrä, miten Jussi sai auton naarmuitta pullonkaulan läpi (ks. kuva alla). Joka tapauksessa sen päivän jälkeen auto jäi aina kylän ulkopuolelle parkkiin ja me hikoilimme ne viimeiset kolme sataa metriä kävellen, mielessä uima-altaan vilvoittava syleily.

Tarinan opetus: Italian vuoristokylissä ei kannata uskoa navigaattoria. Se näyttää nopeimman ja lyhimmän reitin, mutta ei ota huomioon, onko ajoneuvona skootteri vai tila-auto. Jos paikallinen antaa ajo-ohjeet, kuuntele niitä. Jos paikallinen sanoo, että auto kannattaa jättää parkkipaikalle, kuuntele erityisen huolella.

Drivin in Tuscany

Buon viaggio!

Kuvat: Jussi
Paitsi Pisa ja Marmorivuoret Laura
Kollaasin kuvat italialaiselta autolomia järjestävältä yritykseltä & Laralta.

Matkan speksit:
Lensimme Finnairilla Bolognaan ja takaisin. Talolle Vitianaan oli n. 180 kilometriä. Talo oli vuokrattu HomeAwaysta, voin antaa tarvittaessa omistajan yhteystiedot.

About the author

Viihdyn kohteissa, jotka eivät ole ihan vielä turistien suosiossa, ja teen löytöjä tuttujen kaupunkien sivukujilta. Airbnb. Ystävät. Ruoka. Viini. Fiilistely. Tervetuloa mukaan!

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *