Blog posts

Vietnamin Lan Ha Bay: melontaa, apinoita ja salaisia poukamia

Vietnamin Lan Ha Bay: melontaa, apinoita ja salaisia poukamia

Vietnam

Saavuttuamme satamaan vuorokauden mittaiselta Halong Bayn risteilyltä emme jatkaneetkaan muun porukan mukana Hanoihin vaan raahasimme matkatavaramme sadan metrin päähän Cat Ba -saarelle menevälle lautalle. Cat Ba on Halonginlahden suurin saari, ja sen eteläkärjessä, Cat Ban kaupungin ympärillä riittää kaunista merta ja kalkkikivisaaria.  Halong Bayn lisäksi vieressä on Lan Ha Bay, jota mainostetaan turmeltumattomana merialueena.

Seilatessamme Tuan Chaun laivasatamasta Gia Luanin (Cat Ba) satamaan huomasimme, että Halong Baylla risteilläkseen ei ole pakko mennä Halong Bayn risteilylle. Maisemat olivat upeat jo tunnin mittaisella lauttamatkalla.

Cat Bassa varasimme yhdeltä paikallisista matkanjärjestäjistä, Catba Localilta, lauantaille päiväristeilyn. Risteily sisältäisi Halong Bayn ja Lan Ha Bayn nähtävyyksiä, lounaan ja kajakilla melomista Lan Ha Bayllä. Jälkimmäinen kuulosti hauskalta, koska – kuten edellisellä risteilyllä tuli selväksi – uusien sääntöjen mukaan Halong Baylla ei saa enää meloa. Retki kestäisi aamukahdeksasta iltaviiteen ja se maksoi 20 USD. Samanlaisia matkoja oli myös muilla toimistoilla, mutta Catba Localin kanssa toimi yhteistyössä Asia Outdoors, jota Lonely Planet mainosti luotettavana matkanjärjestäjänä. Lisäksi matkavarauksen tehnyt mies puhui loistavaa englantia (ei lainkaan itsestäänselvyys Vietnamissa) ja oli tosi mukava. Vielä kun aurinko paistaisi, toivoimme.

Silkkaa sumua ja kielitaidottomia oppaita

Aurinkotoive ei toteutunut. Lahti näytti meille jo neljättä päivää putkeen sumuista ja pilvistä puoltaan, kun hyppäsimme aamulla satamassa ulos retkibussista. Myöhemmin samana päivänä opimme Hanoissa neljä kuukautta asuneelta britiltä, että Pohjois-Vietnamissa, toisin kuin etelässä, on neljä vuodenaikaa. Nyt huhtikuun alussa oli vasta kevät ja sää sen mukainen. Onneksi lämpöä oli kuitenkin 25 astetta, joten leiriydyimme muiden tavoin paatin yläkannelle.

Meitä oli vajaat parikymmentä matkalaista, joista puolet oli brittejä ja loput muualta Euroopasta ja Aasiasta. Tässä ohitetaan kelluva kalastajakylä.

Parasta reissussa oli kajakit ja melominen, joihin kuluikin lähes puolet ajasta. Ensimmäisenä pysähdyimme Lan Ha Bayn luolilla ja ilmeisesti lähellä kuuluisaa apinasaarta. En tiedä tarkasti, koska oppaiden kielitaito oli niin huono, että se herätti turhautumista ja lopuksi huvitusta koko ryhmässä. Emme esimerkiksi toistamisesta huolimatta saaneet selvyyttä, onko lounas puoli yksi vai puoli kaksi. Kielitaidon puutteen takia emme myöskään varsinaisesti oppineet alueesta uutta koko matkan aikana lukuunottamatta sitä, mitä itse näimme ja teimme. Kateellisena salakuuntelin eräällä saarella jenkkiryhmän sujuvasanaista opasta, joka selosti vaiheikkaasti kalkkikivisaarten historiaa. Joten mitä tästä opimme: vaikka matkatoimiston myyntijannu vitsailee sujuvasti englanniksi, varmista, että opas osaa sitä myös.

Paatti ankkuriin ja porukka kajakkeihin.

Lan Ha Bay – luolat ja salaiset lahdet

Mutta takaisin kajakkeihin: ensimmäinen pysähdys oli siis apinasaaren lähettyvillä, jossa meloimme tunnelimaisten luolien läpi ja lopulta päädyimme suljetulle lahdelle, jonne ainoa reitti kulki kapeaa tunnelia pitkin. Se oli hienoa. Lahtea reunustivat jyrkät kalkkikivet, joilla kasvoi palmuja “tuosta juccapalmu kotiin!” ja vehmasta kasvustoa. Tunsi olevansa viidakon keskellä.

Vesi näytti puhtaalta mutta oli väriltään vihertävää, kuten Pohjois-Vietnamissa on.
Mela pystyyn, nyt kuvataan! Ville tekee työtä käskettyä.

Luolien läpi oli jännittävä meloa, ja reissun kruunasi apinabongaus. Cat Balla asuu uhanalainen langur-apina, ja meloessamme laivalle näimme korkealla kallion kasvustossa apinan. Se oli musta ja loikki oksistossa kuin orava.

Lounastauolla

Melonnan jälkeen laiva ajoi rauhalliselle lahdelle, ja siirryimme kajuuttaan syömään. Maisemissa ei ollut moittimista. Oli hauska jutella muiden kanssa. Saksalainen poika oli ottanut vuoden virkavapaan ja lähtenyt yksin kiertämään maailmaa. Brittiläinen tyttö oli irtisanoutunut ja muuttanut valokuvaajapoikaystävänsä kanssa Hanoihin. Nyt hän työllisti itsensä opettamalla netin kautta kiinalaisille koululaisille englantia nettikoulussa.

Lounaan jälkeen puksuttelimme seuraavalle melontapaikalle. Tällä lahdella oli monia pieniä hiekkarantoja, joihin saimme meloa vapaasti. Voi kunpa olisi vielä paistanut aurinko…

Bikinit ovat ainoa järkevä vaate melomiseen. Kajakin pohjalla on aina vettä, ja lisää pärskyy koko ajan.
En vain tyydy katselemaan autiota hiekkarantaa… Ironista kyllä, tältä rannalta löysin ensi kertaa elämässäni huumeruiskun! Ehkä se oli vain huuhtoutunut sinne, mutta rikkoi illuusion koskemattomasta luonnosta.

Kalaparka vankilassa

Muut reissun nähtävyydet olivat melko vaatimattomat: ajoimme läpi kalastajien lautoista koostuvan kylän, ja raa’an kalan aromit olivat sen mukaiset. “Jännää että tuolla on noin paljon koiria. Luulisi, että mieluummin kissoja”, Ville pohti. Pysähdyimme myös lautta-asumuksella, jonka alla lautalla asuva perhe piti 16-vuotiasta jättiläiseksi kasvanutta kalavanhusta. Kyllä!

Kun lattialankkuja nosti, kalavanhus näkyi uimassa verkosta tehdyllä alueella, joka tuskin oli pariakymmentä neliötä suurempi. Sääliksi kävi.

Vietnamilaisten oppaiden innokkaasta elehdinnästä päätellen tämä oli kerrassaan mahtava nähtävyys. ”Jos mä sukellan tonne yöllä ja saksin verkon auki”, suunnittelin.

Kumpi on parempi: Lan Ha Bay -päiväretki vai kunnon Halong Bay -risteily?

Päiväreissu tarjosi kyllä vastinetta 20 dollarin maksulle, mutta en voi olla miettimättä, miten paljon enemmän siitä olisi saanut irti, jos meillä olisi ollut opastus. Säälle ei tietenkään voi mitään, ja tähän mennessä olimme jo tottuneet lahden sumuun. Siitä huolimatta mietin, kuinka paljon upeampi fiilis olisi ollut, jos aurinko olisi paistanut. No, ainakin jaksoimme meloa, kun paahde ei läkähdyttänyt. Eikä nenä palanut laivan kannella…

Reppureissausmentaliteetillä ja -budjetilla matkaavalle Lan Ha Bay / Halong Bay -päiväretki on kuitenkin loistava vaihtoehto tyyriihkölle Halong Bay -vuorokausiristeilylle. Vaikka siinä ei näekään jylhää lahtea illan hämärtyessä tai pääse aloittamaan aamua tai chillä saarten katveessa, melominen on niin nastaa, että ei harmita. Ja sitähän ei enää Halong Baylla saa tehdä. Sen sijaan jos fiilistely, hyvä palvelu ja drinkkien tyylikäs siemailu yläkannella on enemmän sydäntä lähellä, kannattaa varata vuorokausiristeily laivayhtiöltä. Hienoja elämyksiä molemmat. Halong Bay ympäristöineen ei suotta ole Unescon maailmanperintökohde.

About the author

Viihdyn kohteissa, jotka eivät ole ihan vielä turistien suosiossa, ja teen löytöjä tuttujen kaupunkien sivukujilta. Airbnb. Ystävät. Ruoka. Viini. Fiilistely. Tervetuloa mukaan!

8 Comments

  1. Mika / Lähtöportti
    April 19, 2017 at 12:11 pm
    Reply

    Lan Ha Bayn retki kuulostaa hyvältä idealta. Varmasti kaunis paikka ja Halong Bayta hiljaisempi, en ollut siitä ennen kuullutkaan. Jos tuonne joskus itse päädyn, niin kävisin varmaan myös ensin tuon ison Halong Bayn risteilyn, mutta hyvä tietää että seudulla on muutakin tehtävää ja nähtävää. Kielitaidottomasta oppaasta tulee mieleen kaukainen muisto päiväretkeltä Brasiliasta, mutta ihan antoisa kokemus sekin oli, vaikka ymmärsin keskimäärin yhden portugalinkielisen sanan minuutissa 😀

    • Laura
      April 20, 2017 at 7:03 pm

      Joo, ja tosiaan viimeisenä päivänä näimme koko mestan vielä auringossa. Olihan se ihan omaa luokkaansa. Tuli Norjan vuonot mieleen.

  2. Henna / Kulkutautiset
    April 20, 2017 at 6:40 pm
    Reply

    Noihin maisemiin minäkin haaveilen joskus pääseväni. Jos joskus Vietnamiin päädyn, Halong Bayn alue on ehdottomasti listalla. Hyvä tietää, että melomishaluisille löytyy tällainen vaihtoehto, sillä se on kivaa puuhaa se 🙂 Näitä hienoja karstikallioita olen ihaillut sekä Thaimaan Krabissa että Kiinan Yangshuossa, vielä on tämä Aasian kolmas kuuluisuus näkemättä, ja ehkäpä joku kohde Filippiineilläkin. Noissa kallioissa on jotain ihan valtavan kiehtovaa. Auringonpaiste kyllä tekee ison eron – Kiinan Li-joella oli aika samanlaiset harmaat tunnelmat, mutta Thaimaassa on useampaan otteeseen saanut paistatella kallioiden katveessa täydessä auringonpaisteessa, ja kyllä siinä maisemakin herää eloon ihan uudella tavalla. Harmi, että teillä osui tuollainen sää, mutta aina ei kai voi voittaa. Ja huumeruisku, yäk :/

    • Laura
      April 20, 2017 at 7:04 pm

      Thaimaassa ei ole tullut käytyäkään 15 vuoteen, joten ehkäpä näitä kallioita seuraavan kerran siellä. En muuten tiennyt, että niitä kutsutaan karstikallioiksi. Englanniksi ilmeisesti “karst” – jota sitäkin ihmettelin. 🙂

  3. Kohteena maailma / Rami
    April 22, 2017 at 9:21 pm
    Reply

    Kärrynpyörä kuvaa katsellessa tulee mieleen, että mitäpä jos tökkäisi räpylän huumeruiskuun, ei hyvä 🙁 Melonta tuolla olisi mahtavaa, mutta kuten sanoit, niin kyllä kunnon opas on aina paikallaan. Tietyt kohteet on sellaisia, että ilman opasta niistä ei oikein saa irti. Tuollainen retki olisi kuitenkin potentiaalinen elämys 🙂

    • Laura
      April 23, 2017 at 6:45 pm

      No älä, oli aika kauhistunut siitä ruiskusta, koska se oli tosiaan tuolla samalla autiorannalla.

  4. Miika ♥ Gia | matkakuume.net
    April 22, 2017 at 9:33 pm
    Reply

    Kas, tällainenkin vaihtoehto! Meillä mietittiin maailmanympärimatkalla budjettinäkökulmasta Halong Bayn risteilyn järkevyyttä kyllä moneen otteeseen, mutta todettiin että kun nyt siellä kerran ollaan niin kerrankos sitä. Silloin siellä sai vielä meloakin, joten ilmeisen hyvään saumaan oltiin liikkeellä 🙂 Kerrassaan hieno paikka kyllä, ja omasta mielestäni paaaljon upeampi kuin Krabin ympäristö. Filippiineillä El Nido on paikka mitä Henna tuossa arvuutteli, ja se kiilaa Krabin ohi hyväksi kakkoseksi omalla listallani.

    Mutta kävipä teillä kehno tuuri oppaan kanssa! Saatan hyvin kuvitella sen turhautumisen asteen, ja siitä seuranneen huvittuneisuuden, kun joutuu vaan toteamaan että näillä mennään 😀

    • Laura
      April 23, 2017 at 6:49 pm

      No niin, hauskaa kuulla konkareilta, mihin järjestykseen nuo menisivät. Onneksi Halong Baylla oli erittäin kielitaitoinen ja mukava laivahenkilökunta sentään. 🙂

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *