Blog posts

Yö Berliinin kanssa

Yö Berliinin kanssa

Berliini, Berlin, Museuminsel, tv-torni
Olin juuri ensi kertaa Berliinissä. Mutta kun en vielä toisenakaan päivänä ollut löytänyt raportoitavan ihanaa ruokaa tai kun ylistetty Juutalaisuuden museokaan ei saanut suurempia väristyksiä aikaan, aloin epäillä olevani immuuni kaupungin vetovoimalle. 
 
Berliinin viehätys alkoi aueta viime yönä. 
 
 
 

Olimme päätyneet miehen kanssa puolivahingossa Kulturbrauereille (vanha panimo Prentzlauer Bergissä), jossa oli salsailta. Meille tuli riitaa. Lähdimme kävelemään kohti Mitteä, keskustaa ja hotelliamme. 
 
Tajusin, että oli ihanaa taivaltaa pitkin katuja varvassandaaleissa keskellä lämmintä kesäyötä. Niin ihanaa, että riita unohtui. En halunnut nukkumaan. Lähes kaikki paikat olivat kiinni, mutta otimme juomat sottaisessa baarissa Kastanienalleella. Baarimikko ja sen kaverit polttelivat pilveä tiskin päässä. Takahuoneessa kolisivat biljardipallot. 
 

Tällaiseksi olin Berliinin kuvitellut lähes 20 vuotta sitten, kun kirjoitin äikän ylioppilasaineeni Christiane F:stä ja Huumeasema Zoo-kirjasta. Loppumatonta pimeää katua, nuhruista kapakkaa ja likaisia vessoja. Taustalla raikui David Bowie. (Ei ehkä baarissa, mutta päässäni.)Nappasin rommikolan mukaani, kun lähdimme. Suomalaisena odotin, että joku juoksee peräämme, mutta ei.

 
Rosenthalerplatzin metroaseman sisäänkäynnillä oli käynnissä äänekäs katufutismatsi. Nappasimme valintamyymälästä virvokkeet ja vähän myöhemmin imbissiltä pitakebabit. Tai siis kebapit. Minä kasvisversion, hyvää. Vain muutamia kanssaturisteja harhaili vastaan. Liikennevalot näyttivät mustaa. Rommikola virkisti, ja keskityin tunnelmoimaan. Suurkaupunkien yölliset kadut ovat kiehtovia: täynnä tarinoita mutta silti ihan hiljaisia. Täydellistä, sellaisinakin ne pitää nähdä. Vähän kuten ystävätkin pitää nähdä juhlien ohessa myös dagen efterinä. Vasta sitten tietää. 
Ajattelin kaikkea päivän aikana näkemääni: juutalaisten kauppiaiden koteja kristallikruunuineen,  Kreuzbergin turkkilaisia kioskeja, Tempelhofin lentoaseman arjalaista estetiikkaa ja Brandenburgin portille pystytettyä futispyhättöä. Mietin historiaa, jonka ohitse olimme painelleet päivän aikana tukka putkella polkupyörinemme, matkalla seuraavaan kaupunginosaan tai ainakin seuraavalle terassille. Taisi mennä suorittamiseksi. Mietin myös niitä kahta suomalaistyttöä, joiden keskustelua olin salakuunnellut lepotuolissa Tempelhofin lehmuksen alla. Tytöt puhuivat siitä, kuinka Berliini teki heidät onnellisiksi. Tekikö se minut? Noh, en tiedä. Emme olleet vielä ehtineet kunnolla tutustua. Kaikkea oli niin valtavasti.
 
Hackescher Marktilla kaivoin kännykästä Spotifyn. Vanhan yo-aineen ja kaupungin kunniaksi pitää kuunnella Bowieta, selostin miehelle ja laitoin Heroesin soimaan. Juoksimme (tai ainakin minä tunsin juoksevani jonkinlaisessa adrenaliini-innossa) pitkin asemanviertä, ja huomasin, että puiden juurella nukkui ihmisiä. Joillain oli makuupussit, joillain pelkkä toppatakkirähjä. Joku unisista nosti päätään ja murahteli meille rauhanhäiritsijöille. Pyrähdin Spree-joen yli museosaarelle ja pysähdyin sillalle. Museuminsel. Oli hämmentävän autiota. Vain minä, tv-torni, museoiden katot ja Berliinin yön hämy. Alanmies viritteli jossain Atomirottaa kuuluviin. Olikohan se edelleen suuttunut? Höh. Minä väänsin Bowieta kovemmalle. 

Altes Museumin muhkea valaistu pylväikkö mainosti Rembrandtia. Kiipesimme räpsimään kuvia ratsastajapatsaalle. Kuinka jylhältä katedraali näytti patsaan juurelta tarkasteltuna! Sen takana tv-torni loimotti kuin scifileffassa. Pompin raput alas, kävelin nurmikentän läpi ja ohi sammutetun suihkulähteen, jonne mies jäi ihmettelemään. 

Jatkoin matkaa sillalle ja katselin sen koristeellista aitaa, patsaita ja kanavan tummaa vettä. Tuolla pohjoisessa olivat Mitten baarikadut (ja ne rannan lepotuolit, joita tulisin seuraavana päivänä kiittämään), vähän kauempana Prentzlauer Berg ja Gagarin-baari, jonka terassilla olimme aiemmin illalla huudattaneet suomalaista kesämusaa. Jatkoin etelään, kohti hotellia. Yksinäinen taksi suhahti ohitseni. Ihan kuin ilma olisi lämmennyt. Jossain taivaanrannassa näkyi jo valonkajoa. 

Ketään ei edelleenkään missään. Hetken tuntui kuin omistaisin koko cityn. Tässä me nyt ollaan, Berliini ja minä. Kolmessa päivässä olin ehtinyt vain pintaraapaisun, mutta suhteelle pitää antaa aikaa. Viikko sitten keskustelimme erään ystävän kanssa siitä, kuinka ensivisiitti ei yleensä ole se paras. Iso kaupunki on parhaimmillaan sillloin, kun tuntee jos sen mukavat mestat ja kommervenkit, mutta silti uutta löytyy jatkuvasti.  

Jatkoin Unter den Lindeniä oopperalle, vaihdoin musiikin lennosta Carmeniin (Overture oli ainoa mahtipontinen Spotifyn muistiin tallennettu klassinen biisi). Mies saavutti minut, kun tanssahtelin mukulakivillä. Palasimme takaisin reitille. Fischerinseliin mennessä espanjalaisrytmit olivat vaihtuneet pianomusiikkiin, jota mies ryhtyi pontevasti nokittamaan omasta kännykästään Rammsteinilla. 
 
 
Olimme jollakin kujalla kanavan ja asuintalojen välissä, kun aurinko aloitti kiipeämisensä laatikkokerrostalojen takaa. Liikenne vilkastui hotellia lähestyessämme. Autokuski tööttäsi, luuli kai mun kävelevän alle. Hotellin edessä Wallstrassella Veronica Maggio saatteli meidät yöpuulle. Hyvää huomenta Berliini! Me mennään nyt nukkumaan.
 
Kun seuraavana päivänä puoliltapäivin fillaroimme samaa reittiä toiseen suuntaan, kadut olivat taas täynnä ihmisiä. Parkkeerasimme Strandbad Mitten aurinkoiselle terassille ja keskustelimme halki edellisillan typerän kinan. Hyvä niin. Viimeinen päivä Berliinissä. Hassua kyllä, jotenkin päivä tuntuu erilaiselta, kun on ensin viettänyt yötä yhdessä.
 
Ja tästä bloggauksesta tulikin nyt ihan pelkkää fiilistelyä, joten kirjoitan vielä toisen postauksen siitä, mitkä olivat omasta mielestäni parhaat palat. Siis muut kuin tv-tornin tuijottelu Museuminselillä keskellä yötä. 🙂

About the author

Viihdyn kohteissa, jotka eivät ole ihan vielä turistien suosiossa, ja teen löytöjä tuttujen kaupunkien sivukujilta. Airbnb. Ystävät. Ruoka. Viini. Fiilistely. Tervetuloa mukaan!

3 Comments

  1. Virpi
    July 14, 2014 at 7:32 am
    Reply

    Mä oon lähdössä perjantaina eka kertaa Berliiniin, joten tämä tuli kuin tilauksesta! Toivon, että ehdit naputtaa sen toisenkin postauksen vielä pian, niin pääsen fiilistelemään ja imemään vinkkejäkin!

  2. Laura
    July 14, 2014 at 8:44 pm
    Reply

    Kiitos Virpi! Toiveesi toteutuu aivan pian. 🙂 Ihanaa matkaa!!

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *